sivuston alkuun  | Raudanvalmistus | Metsäteollisuus | Saha- ja puuteollisuus | Nahkatehtaat
Laivanrakennus ja telakkateollisuus |
Ruokatuotanto | Rauman seudun etusivulle

RAUMAN SEUDUN TEOLLISTUMINEN

Rauman seutu on nyt Suomen kuudenneksi teollistunein seutukunta. Teollisuuden juuret ovat tällä seudulla poikkeuksellisen pitkät: ensimmäinen teollisuuslaitos on perutettu jo 1600-luvun lopulla Kauttualle. Raudanvalmistuksella seudun teollistuminen alkoi, 1800-luvun lopulla syntyi sahoja, 1900-luvulla puunjalostusteollisuus vahvistui, mm. paperi-
tehtaita perutettiin Raumalle ja Euraan. Voimakas teollisuuden kehitys käynnistyi toisen maailmansodan jälkeen, mm. Raumalle perutettiin kaksi telakkaa.


RAUDANVALMISTUS

KAUTTUAN RUUKKI – RAUDASTA PAPERIIN JA PAKKAUKSIIN

Kauttuan Ruukinpuisto on yksi Satakunnan edustavimmista historiallisista teollisuusalueista. Se sai alkunsa, kun vapaa-
herra Lorenz Creutz perusti Euran Kauttualle rautaruukin vuonna 1689.  Creutz edusti Ruotsin valtakunnan suur-
aatelia, hän oli lisäksi Turun ja Porin läänin maaherra ja vuoritoimen johtaja Suomessa. Ruotsista tuotu harkkorauta eli takkirauta mellotettiin ja taottiin kankiraudaksi Kauttuan koskista saadulla vesivoimalla. Se tapahtui niin, että takki-
rauta kuumennettiin ja murennettiin osiin, jolloin osa epä-
puhtauksista hävisi ja rautaosat sulivat yhteen. Tuloksen annettiin jäähtyä ja käsittely uusittiin. Näin saatu tuorerauta vietiin vasaran alle, taottiin kiinteäksi ja ositettiin.  Osat vietiin uudelleen ahjoon, kuumennettiin ja vasaroitiin lopulta halutun mittaiseksi kankirautatangoksi.

Kauttuan Ruukinkartano


Tuotantolaitokset ja ruukinkartano sijaitsivat joen ja maantien välissä, seppien talot muodostivat vähitellen rivistön maantien varteen. Ruukki muodostuikin ikään kuin kolmesta toisiinsa kuuluvasta osasta: ruukinpihasta, joka muodosti tuotannon ja kartanon monet rakennukset, talouspihasta karjasuojineen ja työväestön rivimäisestä asutuksesta.

Kauttuan ruukki oli yksi Suomen varhaisista ruukeista ja raudanvalmistus aloittikin maan teollistumisen parisataa vuotta ennen Suomen varsinaista teollistumiskautta.

Vasaraseppien asuintaloja

Raudanjalostuksen kannalta Kauttua oli monessa suhteessa edullinen paikka: kolmen kosken yhteinen pudotuskorkeus oli 15 metriä ja seudun laajoista metsistä saatiin riittävästi polttoainetta eli hiiltä ja ruukin kautta kulki yleinen maantie.

Hiilen tarve oli suuri ja Kauttuan ruukin omistajat kielsivät talonpojilta metsien käytön lähes kokonaan muihin kuin ruukin tarkoituksiin. Ruukki vaati, että vielä Hinnerjoella, Lapissa ja Eura-
joella asuvat talonpojat joutuivat pientä maksua vastaan tuomaan polttamaan hiiltä ruukin tarpeisiin. Tästä seurasi riita talonpoikien ja ruukin välillä ja sitä käytiin toistasataa vuotta. Vielä vuonna 1862 saivat muutamat hiilenpolttovelvolliset talonpojat sakkoja, kun olivat myyneet puutavaraa Raumalle omista metsistään.

Hiilenpoltto osataan Eurassa vieläkin. Sitä poltetaan ammattimaisesti mm. Honkilahdella ja nyt sitä käytetään ennen muuta grilleissä.  

Kauttuan ruukki on vaihtanut sittemmin omistajaa, Timm-suku hallitsi ruukkia 1700-luvun alusta lähtien sadan vuoden ajan, 1800-uvun alussa ruukin sai haltuunsa Anders Henrik Falck. Hän rakennutti uuden ruukinkartanon, nykyisen Kauttuan klubin, ja uudisti ja laajensi ruukin tuotantolaitokset. Ruukilla harjoitettiin myös laajaa maataloutta. Falckista kerrotaan paikka-
kunnalla monenlaisia tarinoita ja Klubin valkoinen neito, talossa liikkuva kummitus liitetään juuri Falckin aikaan.

Ahlströmien suku on hallinnut alueen maita ja rakennuksia vuodesta 1873. Rauta sai nyt väistyä puun tieltä, ruukki vaihtui tehtaaseen. Raudanjalostus Kauttualla päättyi vuonna 1907, jolloin tilalle tuli paperinvalistus ja tämän lisäksi vuodesta 1937 alueella on toiminut myös pakkaus-
tehdas. Monet Ruukinpuiston nykyisistä rakennuksista ovat Ahlströmin ajalta.

Ruukin uusklassinen päärakennus, nykyinen Kauttuan Klubi, on vuodelta 1802, päätysiivet on lisätty 1824. Sen vieressä on kahdeksankulmainen, puinen kellotorni tiettävästi 1830-luvulta. Aluetta halkovan Sepäntien varrella on rivi 1800-luvulla rakennettuja vasaraseppien tupia. Ruukin tuotantorakennuksista on jäljellä enää hiilisuuli vuodelta 1876 ja ilmalietso jokirannassa. Vanha saha jokirannassa on myös kunnostettu.

Villa Ahlström, ruukin uusi päärakennus, rakennettiin arkkitehti Jarl Ek-
lundin suunnitelman pohjalta  paperitehtaan johtajan asunnoksi ja se valmistui vuonna 1911. Tässä lähellä Pyhäjärven rantaa sijaitsevassa ja ennallistetun puiston ympäröimässä rakennuksessa toimii nykyisin Pyhä-
järvi-Instituutti, täydennyskoulutus- ja tutkimusyksikkö. 

1930 – 40 -luvuilla alueelle toteutettiin useita arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemia rakennushankkeita. Tunnetuin Aallon suunnitelmista on maaston muotoa myötäilevä porras- eli terassitalo vuodelta 1939, muita kohteita ovat mm. sauna- ja pesularakennus ja virkanaisten asuntola. Varkaudenmäen tyyppitalot olivat myös Aallon toimiston suunnittele-mia. Ruukinpuisto on siis myös arkkitehtonisesti arvokas kokonaisuus.

       Alvar Aallon suunnit-
       telema porrastalo


METSÄTEOLLISUUS                           
                                                                     sivun alkuun

SAHAT RAUMAN SEUDULLA

LAPIN SAHAT

Lapin kirkonkylässä olevasta Lapinkoskesta otettiin sahausvoimaa jo 1700-luvulla. Alinen saha rakennettiin Lapinkosken partaalle 1752, jolloin Rauman kaupungin raatimiehet perustivat Lapinkylän koskeen vesivoimalla käyvän sahalaitoksen. Sahaus jatkui tällä paikalle sahan paloon asti 1990-luvun alkuun eli liki 250 vuotta.

1860-luvulla elinkeinojen harjoittaminen kävi vapaammaksi ja maalaisetkin voivat perustaa saha-
laitoksia. Lapin toisen sahan perustamiseen saatiin kuvernööriltä lupa 1874. Saha tunnetaan nimellä Ylinen saha.

1700-luvulta lähtien on sahaustoiminta vaikuttanut merkittävästi Lapin kehitykseen. Jo silloin toimitettiin lappilaista sahatavaraa Rauman kautta ulkomaille asti. Sahat toimivat yleensä vain keväisin, jolloin sahattiin talven aikana ajetut tukit.

Vastaavia vesisahoja toimi Rauman seudulla myös mm. Vaaljoella (Pitkäkosken saha) ja Hinner-
joella (Akatemian saha). Hinnerjoen talolliset perustivat oman sahan vuonna 1879  Höyrysahoja kokeiltiin 1800-luvun lopulla, Hinnerjoen tuottoisa höyrysaha käynnistyi 1889.

1920-luvun alussa ryhdyttiin puuhaamaan sähköä paikkakunnalle. Tällöin yhdistettiin kaikki Lapin-
kosken voimaa hyödyntävät laitokset Sähkö Osakeyhtiö Lapin omistukseen. Vuonna 1920 aloitettiin Lapinkoskeen uuden padon, neljä kiviparia käsittävän myllyn ja kaksiraamisen sahan rakentaminen. Laitokset valmistuivat runsaan parin vuoden kuluttua. Saha pantiin käyntiin kevät-
tulvien alkaessa ja juhannuksen jälkeen veden väheneminen pakotti taas lopettamaan.

Lappilainen yritteliäisyys alkoi suuntautua 1940-50-lukujen vaihteen jälkeen voimakkaasti myös sahateollisuuteen. Tämä rahtisaha antoi siihen hyvät mahdollisuudet. Sähkön tultua pääasialliseksi käyttövoimaksi on sahaustoiminta ollut lähes ympärivuotista. Runsaamman veden aikana koski-
voimaa hyödynnetään vieläkin. Sahalle on 1980-luvun loppuvuosina ostettu vuosittain tukkia noin 25 000 kuutiota. Hankinta-alueena on ollut Lappi ja lähipitäjät. Joitakin hajaeriä on tuotu kauem-
paakin. Valtaosa valmiista sahatavarasta menee vientiin ja hake Rauman tehtaille.

Ennen sotia, vuonna 1937, lappilaiset maanviljelijät ja metsänomistajat perustivat sahan myös Kuolimaan kylään. Kuolimaan saha alkoi käydä sähköllä 1960-luvun lopulla. Sahalla työskenteli 90-luvun alussa parikymmentä työn-
tekijää, Lapin kirkonkylän sahalla 15-20. Sahojen ohella Lapissa on ollut myös sahuriyrittäjiä, jotka ostivat puita ja sahauttivat niitä kirkonkylän ja Kuolimaan sahoilla. Parhaim-
millaan sahuriliikemiehiä oli ainakin kymmenkunta.

Kuolimaan saha

Edellä kerrotuista sahoista ja näiden yritystoiminnasta on ollut merkittävää hyötyä koko pitäjälle. Ne ovat työllistäneet melkoisen väkimäärän ja taanneet samalla kilpailukykyisen tukin hinnan seudun metsänomistajille. Sahaustoiminnan loppuminen oli lappilaisisäntien mukaan suuri menetys Lapin pitäjän elinkeinotoiminnalle.


KAUNISSAARI EURAJOELLA                                                                                               
sivun alkuun

Vuosina 1874 – 1923 Eurajoen Kaunissaaressa sijaitsi iso sahalaitos, tosin lopullisesti saha valmis-
tui vasta vuonna 1877. Saari sijaitsee Eurajoensalmessa Orjasaaren ja Olkiluodon tuntumassa.  Saarella on pituutta noin 1600 m ja leveyttä 200 m.

Höyrysahan perusti aikanaan suurliikemies Antti Ahlström, joka omisti myös Kauttuan ruukin Eurassa. Se oli Ahlströmin ensimmäinen höyrysaha, muut hänen omistamansa sahat kävivät koskivoimalla. Ensin rakennettiin kaksiraaminen saha, 1900-luvun alussa sahan tehoa nostettiin. 

Työväkeä sahalla oli 1800-luvulla noin 65 henkeä ja 1900-luvun alussa noin 100 – 150 henkeä.  Ammattitaitoinen työvoima tuli Eurajoen ulkopuolelta. Sahan ympäristöön saarelle muodostui tiivis taajama, jossa sahan työväki asui. Sahan väki oli vaihtuvaa, mutta osa asukkaista oli ottanut Kaunissaaren pysyväksi asuinpaikakseen. Esimerkiksi vuonna 1905 saarella oli 14 asuinrakennusta, joissa oli 74 asuinhuonetta. Asukkaista saarella oli tällöin 141. 1910-luvun puolivälissä saarella oli viitisenkymmentä ruokakuntaa ja 313 vakituista asukasta.

Yhteisö poikkesi muusta Eurajoesta. Viljaa ei viljelty eikä karjaa pidetty, mutta ruokatarpeet voitiin ostaa saaren kaupasta tai saarella pidetyiltä toripäiviltä. Saarella sijaitsi Ahlströmin yllä-
pitämä koulu ja saarelaisten käytössä oli kirjasto ja yhteinen iltama- ja kokoontumispaikka. 

Kaunissaaressa oli oma satama, jossa sahatavara lastattiin laivoihin. Satamaan johti 4,8, metrin syvyinen väylä. Sataman ulkopuolella olevalla redillä lastattiin suuret laivat, jotka eivät päässeet satamaan. Laiturilla oli pituutta niin paljon, että samaan aikaan saattoi olla lastattavana neljä laivaa. Lehtitietojen mukaan esim. vuonna 1880: ”Ruukin isännän A. Ahlströmin omistaman Kaunis-
saari nimisen höyrysahan satamassa lastaa seitsemän isompaa laivaa puutavaroita, suurimmaksi osaksi Ranskan maalle vietäviksi.” Lautoja vietiin myös mm. Sevillaan, Barcelonaan, Hulliin, Lyypekkiin, Antwerpeniin, Lontooseen ja Rotterdamiin.

Vuonna 1921 puukauppa hiljeni. Alueen metsät oli hakattu eikä niistä löytynyt enää riittävän järeää puuta ja alueen vuokrasopimus oli päättymässä. Sahan toiminta loppui 1922. Suurin osa saarella sijainneista asuinrakennuksista siirrettiin Porin Pihlavaan sahan työläisten asunnoiksi.  Saha purettiin 1930-luvun alussa. Nykyisin saari on lähes täysin luonnontilassa.

Lisätietoja
Kotiseutumme Eurajoki V –kirja, 1988.


SAHA- JA PUUTEOLLISUUS RAUMALLA
                                                       sivun alkuun

Vuojoki Gods Oy:n saha perustettiin Raumalle vuonna 1912. Tämä oli alku raumalaiselle metsä-
teollisuudelle. Puut hankittiin aluksi Vuojoen kartanon metsistä Eurajoelta, kuljetettiin yhtiön rakentamaa rautatietä pitkin Eurajoen Verkkokarissa sijainneeseen satamaan, josta ne edelleen kuljetettiin Raumalle proomuille.

1910-luvulla sahan viereen rakennettiin laatikkotehdas ja toiminta oli jo mittavaa: vuonna 1916 Sampaanalanlahden tehtaalla oli töissä noin 600 raumalaista. Selluloosatehdas valmistui sahan viereen vuonna 1920 ja sitä laajennettiin 30-luvulla ja ensimmäinen paperitehdas käynnistyi alueella vuonna 1969. 1990-luvun lopulla Rauma oli vakiinnuttanut asemansa maan suurimpana paperintuottajana, ja paperikoneita on nyt neljä.

Yhtiön nimi muuttui pian Rauma Woodiksi ja 1942 sen nimeksi tuli Rauma-Raahe Oy. Rauma-Repola Oy otettiin käyttöön 1952. Tähän asti yhtiön pääpaikka oli ollut Raumalla, mutta nyt sen toiminta levittäytyi koko Suomeen. Vuodesta 1996 paperintuotantoa on Raumalla harjoittanut UPM-Kymmene Oyj. 

Yhtiö on rakennuttanut asuntoja työntekijöilleen, 1920-luvulla rakennettiin Talola lähelle teollisuuslaitoksia.


NAHKATEHTAAT                                                                                                       
sivun alkuun

RAUMAN NAHKATEHDAS

Raumalla oli parkittu nahkoja käsityönä, mutta 1874 perus-
tettiin nahkatehdas. Sen toimintaa jatkoi opin käynyt nah-
kuri Söderlund.  Söderlundin aikana 1880-luvun lopulta läh-
tien nahkatehdas oli kaupungin suurin työnantaja ja se oli toiseksi suurin nahan käsittelijä Suomessa. Männistön asuin-
alue rakennettiin erityisesti Nahkatehtaan työväestön asun-noiksi ja se on edelleen olemassa. 

Tehdas valmisti nahkojen lisäksi valjaita, remmejä, salkkuja ja matkalaukkuja. 

Nahkatehtaan asuin ja konttorirakennus

Rauman nahkatehtaan ongelmaksi muodostui ennen pitkää nahkatehtaan jätevedet, jotka pilasivat kaupungin ilmaa erityisesti kesällä, tehdashan sijaitsi keskellä kaupunkia Raumanjoen varressa. 1910-luvulla tehdas ajautui konkurssiin, mutta sai uudet omistajat. Tehdas lopetti toimintansa lopullisesti 1960-luvulla.  Nyt sen paikalla on kauppakeskus Suvituuli.


SATANAHKA KIUKAISISSA

Kaksikymmentäneljä tilallista Kiukaisista ja lähiseudulta kokoontuivat helmikuussa 1917 päättä-
mään Satakunnan Nahkateollisuus Osakeyhtiön perustamisesta. Siihen aikaan maakunnan nahan-
valmistajilla oli niin paljon työtä Venäjän armeijan tilausten toimittamisessa, etteivät Satakunnan talonpojat saaneet tuottamiaan vuotia jalostetuksi ilman uutta nahkatehdasta. Kiukaisista löytyi sopiva tontti, jolle rakennettiin  tamperelaisen rakennusmestari Heikki Tiitolan piirtämä  tehdas-
rakennus. 19.11.1919 aloitettiin nahan valmistus.

Alussa tehtaan toimintaperiaatteena oli muokata maakunnan tilallisten tuottamista vuodista parkkinahkaa heidän omiin pieksu-, valjas-, mäntti- ja kinnasnahkatarpeisiin. 1920-luvulla alettiin ostaa raakavuotia ja valmistaa nahkaa sekä kenkäteollisuudelle että nahkakauppoihin.   

Vuonna 1932 osti diplomi-insinööri Aarne Hellemaa osake-enemmistön. Nyt alkoivat tehtaalla uudistukset. Konekantaa uudistettiin, valmistusmenetelmät vaihdettiin ja koko nahanvalmistus suunnattiin kenkäteollisuudelle, joka toi päällisnahat ulkoa. Parkkinahan valmistus väistyi kromi-
päällysnahan tieltä. Työntekijämäärä kasvoi kahdessa vuodessa kymmenkertaiseksi ja apua hankittiin myös ulkomailta.

40- ja 50-luvun tyypilliset nahkanimet sannikkaat, vuohikkaat ja hevokkaat ovat väistyneet erilaisten nappa- ja naudikastyyppien tieltä. Samoin ovat hävinneet talilla, degraksella ja traanilla kyllästetyt  rasvanahat ja aikoinaan markkinoita vallannut, kovaa kulutusta kestävä Mammut-kromipohjanahka.

40-luvulla aloitettiin yhtiössä myös nahan oma jatkojalostus. Tyypillisiä erityistuotteita olivat nahkapukineiden, laukkujen, salkkujen ja käsineiden lisäksi naisten nahkahatut, puolustusvoimille leipä- ja karttalaukut, selkäreput ja taisteluvyöt, pesäpalloräpylät ja puukengät. 60-luvulla keskityttiin jatkojalostuksessa lammasmokkaturkkeihin, nappa- ja mokkapukineiden tuotantoon ja vientiin. 

1995 Satanahan tehdasyksiköiden pinta-ala oli 11.500 neliötä, palveluksessa 155 henkilöä. Silloin tehdas valmisti päivässä 650 naudanvuotaa kengänpäällis- ja laukkunahaksi. Pukinetehtaan vuosituotanto noin 8000 nahka-asustetta ja lammasturkkia, joista pääosa suuntautuu vientimarkkinoille. 

Satanahka loppui 1997 ja sen  tilalle perustettiin Sata Leather. Nahantuotanto loppu Kiukaisissa vuonna 2003.
 

LAIVANRAKENNUS JA TELAKKATEOLLISUUS RAUMAN SEUDULLA sivun alkuun

Raumalla oli jo 1500-luvulla laivaveistämö, jossa tehtiin laivoja kaupunkilaisten tarpeisiin, talon-
pojat tekivät omat laivansa. Eurajoen läänityksen myötä kartano tarvitsi laivoja tilan tuoton kuljettamiseksi Ruotsiin. Aluksi laivoja rakennettiin Tuomikarissa ja myöhemmin Orjasaaressa.  Eurajokelaiset tekivät päivätöitä veistämöllä, mutta paikalla työskenteli myös palkattuja kirves-
miehiä ja laivamestari. 1600-luvun lopulla laivanrakennus kukoisti Eurajoella ja laivoja rakennettiin ympäri vuoden. Eurajokelaisille laivanrakennus merkitsi myös mahdollisuutta myydä tarvikkeita, tervaa, lankkuja ja pajahiiliä.

Viimeistään 1800-luvun alussa eurajokelaiset ryhtyivät valmistamaan aluksia myös myyntiin.  Laivoja ostivat etupäässä lähikaupunkien porvarit. Ensimmäiset suurehkot kuunarit valmistuivat Eurajoen varveilla huomattavan varhain, jo 1810-luvun alussa. Laivanrakennus kuitenkin taantui pian tämän jälkeen.

Raumalla rakennettiin 1860 – 70 -luvuilla suuriakin laivoja: 1869 valmistunut Osmo ja muutamaa vuotta myöhemmin kaupungin varvilla rakennettu Altai olivat Suomen suurimpien laivojen jou-
kossa. Viimeinen purjelaiva valmistui vuonna 1891, kun kuunarilaiva Uljas laskettiin vesille. Sen jälkeen laivanrakennustoiminta oli pysähdyksissä oli viisikymmentä vuotta.

Suomi joutui korvaamaan Neuvostoliitolle vuoden 1944 rauhansopimuksen mukaan sotakorvauksina mm. 508 uutta alusta. Sotakorvaustoimitusten myötä laivanrakennusalustojen lukumäärä kasvoi Suomessa kymmenestä kuuteenkymmeneen. Kun ennen sotakorvausaikaa Suomessa oli viisi uudisrakennusveistämöä, sotakorvaustoimitusten loppuessa 1952 niitä oli 16. Työntekijöiden määrä laivanrakennuksessa kaksinkertaistui sotakorvausten aikana.

Myös Rauma kehittyi nopeasti toisen maailmansodan jälkeen sotakorvaustoimitusten vuoksi merkittäväksi laivanrakennuskaupungiksi.  F.W. Hollming Oy perustettiin vuonna 1945 rakenta-
maan sotakorvauskuunareita (puisin noin 44 metriä pitkiä purjealuksia) ja niitä valmistettiin telakalla vuoteen 1952 yhteensä 34. 

F.W. Hollming Oy:n telakan taival ei päättynyt sotakorvauskuunareihin, vaan sotakorvausten maksamisen loppuvaiheessa telakka kehittyi nopeasti puulaivanrakentajasta merkittäväksi teräslaivanrakentajaksi. Kuunariajan jälkeen pääosa aluksista tehtiin neuvostoliittolaisille tilaajille, 1970-luvun alussa rakennettiin ensimmäiset alukset länsimaiselle tilaajalle. Titanikin hylyn1990-luvulla löytänyt venäläinen tutkimusalus oli rakennettu Hollmingilla. Vuonna 1991 Hollming Oy:n ja  Rauma Oy:n (ent. Rauma-Repola Oy) raumalaiset telakat yhdistyivät  Finnyards Oy:ksi. Vuodesta 1997 laivanrakennus on Raumalla ollut norjalaisomistuksessa ja telakan nimi on nyt Aker Finnyards Oy. Hollming Oy luopui laivanrakennuksesta vuonna 1997. Kansainväliseksi kasvanut Hollming-konserni koostuu nyt kolmesta toimialasta: kylmäkalustetuotannosta, konepajaryhmästä ja merikuljetuspalveluista. Laivoja Hollming Oy rakensi vuosina 1945 – 1991 kaikkiaan 295 ja niiden lisäksi joukon pienempiä aluksia.

Hollming oli kehitellyt 1960-luvun puolivälistä potkureita ja tuloksena oli Aquamaster-potkuri-
laitteisto. Ne ovat menestyneet hyvin maailmalla, nyt yhtiön omistaa Rolls Royce –konserni.

Rauma Gods rakennutti korjaustelakan ja konepajan 1920-luvun vaihteessa ja niiden pohjalle on vähitellen kehittynyt laajaa laivanrakennusteollisuutta. Allastelakka valmistui sotavuosina ja laivojen korjausten lisäksi siellä rakennettiin sotakorvauksina neuvostoliitolle mm. 44 komposiitti-
proomua ja kolme teräsproomua syksyyn 1952 mennessä. Sotakorvaustoimitusten jälkeen telakka keskittyi mm. tankkilaivojen rakentamiseen Neuvostoliittolaiselle tilaajalle ja rahtilaivojen rakenta-
miseen kotimaisille varustamoille. 1970-luvun lopulla telakasta oli kehittynyt tankkereiden, öljyn-
porauslauttojen ja huoltoalusten valmistaja. 1980-luvulla raskas saneeraus vähensi 2/5 telakan työväestä.
 

RUOKATUOTANNOSTA RAUMAN SEUDULLA                                            sivun alkuun

Pyhäjärvi-seutu Rauman seutukunnassa on valtakunnallisestikin merkittävä ruoan tuottaja. Maa-
taloudella, kalastuksella ja elintarvikkeiden jalostuksella on pitkä historia myllyineen ja meijerei-
neen. Nykyaikainen laajamittainen jalostus sekä siihen liittyvä sopimusviljely ja kasvatus on syntynyt ja kehittynyt viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Perusmaatalouden rinnalle on syntynyt erikoistunut tuotanto.

Vuosikymmenten monivaiheisten valmistelujen jälkeen uranuurtajaksi tuli vuonna 1951 perustettu Länsi- Suomen Sokeritehdas Oy. Säkylässä pian perustamisen jälkeen käynnistynyt tehdas toi omistajaviljelijöilleen, jalostustehtaan työntekijöille ja laajalle alueelle työtä, niin että vaikutus-
piirissä oli pian tuhansia henkilöitä. Jalostustoiminnan ja viljelyn osaaminen yhdistettynä juurikkaan ja vihannesten kasvulle otolliseen maaperään tuotti pian seuraavan vaiheen, kun säilyketehdas aloitti toimintansa vuonna 1960. Pian kuvaan tulivat pakasteet, vähitellen valmisruoat ja monet muut tuotteet niin, että Lännen Tehtaat on pitkään ollut alansa ykkönen maassa. Noista ajoista periytyy viljelyn ja jalostuksen kohtalonyhteys, molemmat ovat riippuvaisia toisistaan. Tämä pätee myös siipikarjan kasvatukseen  ja jalostukseen, joka seuraavaksi laajeni kasvualaksi.

Toinen valtakunnallinen kärkiala seudulla onkin valkoisen lihan tuotanto, aluksi ennen kaikkea broilerin, viime vuosina lisääntyvästi myös kalkkunan kasvatus ja jalostus. Nykymuotoinen kasvatus käynnistyi 1960-luvun alussa Eurassa Hannes Kariniemen Amerikasta saamien ideoitten myötä. Hänen nimeään kantanut ja myöhemmin suureksi kasvanut yritys sekä Säkylässä aloit-
tanut jalostusyritys jatkoivat yhdistyneenä Broilertalo Oy:nä pääpaikkanaan Eura. Työtekijä-
määrältään ylivoimaisesti maakunnan suurin elintarvikeyritys työllistää yli 700 henkeä, lisäksi puolentoistasataa sopimuskasvattajaa ja välillisesti monia muita.   

Uusin tulokas seudun erikoisaloihin, ja linkki broilertuotantoon kasvualustansa kautta, on viljel-
tyjen sienten tuotanto. Kiukaisiin 1980- ja 90 –luvun taiteessa perustettu Mykora Oy sopimus-
sienimöineen tuottaa kaksi kolmannesta kotimaisista viljellyistä sienistä.

Näiden valtakunnallisten ykkösten rinnalla kannattaa muistaa monimuotoinen maatalous, pienet jalostusyritykset sekä Pyhäjärven kala, joka laadukkaana leviää ympäri maata ja myös Keski-Eurooppaan. Elintarvikeketjuista puhuttaessa on tietenkin syytä mainita yli 70 vuotta Eurassa jatkunutta elintarvikepakkausten valmistus, joka nykyisin on kansainvälisessä omistuksessa.

Rauman seutukunnan elintarvikejalostuksen painopiste on siis Pyhäjärven ympäristössä. Aivan 2000- luvun alussa Rauman seudulla saavutettiin tietty historiallinen taitekohta, kun jalostuksessa työskentelevien määrä ylitti suoraan maatalouden piiriin luettavien määrän. Jalostuksen parissa väkeä on reippaasti tuhannen, alkutuotannossa vähän alle. Tämä on myös tulevaisuuden suunta.

07.10.2004