sivuston alkuun  | Lalli ja Piispa Henrik | Liinmaan linna Eurajoella | Rauma keskiajalla |Rauman seudun etusivulle

KESKIAIKA

Esihistorian ja keskiajan taite Suomessa on piispa Henrikin surma Köyliönjärven jäällä vuonna 1156.  Rauman seudun keskiajasta on näkyviä merkkejä vielä Raumalla, jonne keskiajalla perutettiin kaupunki ja luostari ja rakennettiin kaksi kirkkoa.  Eurajoen Liinmaan linna nousi saarelle 1300-luvun viime vuosina.  Rauman seudun keskiaikaisia on tutkittu vielä hyvin vähän, mutta vuonna 2004 Turun yliopiston arkeologian oppiaine aloittaa kaivaukset Liinmaalla.

 
LALLI JA PIISPA HENRIK

Koko Suomen kirjoitettu historia alkaa talonpoika Lallista, hänen emännästään Kertusta ja piispa Henrikistä. Ensimmäinen tapahtuma, jonka aika, paikka ja päähenkilöt joltisellakin varmuudella tiedetään, on piispa Henrikin surma Köyliönjärven jäällä tammikuun 19. tai 20. päivänä 1156. 

Lallin surma liittyy legendan mukaan ensimmäiseen Suomeen tehtyyn ristiretkeen 1150-luvulla.  Ruotsin kuningas Eerik ja englantilaissyntyinen piispa Henrik tulivat vahvistamaan kristinuskon asemaa Suomessa ja Henrikin oli määrä jäädä johtamaan Suomen kirkkoa. Lalli-niminen talonpoika kuitenkin surmasi Henrikin Köyliönjärven jäällä.

Piispa Henrikin ja Lallin tarinan kertova pyhän Henrikin legenda on 1290-luvulta eli se on sepitetty noin 160 vuotta tapahtumien jälkeen. Osana Kanteletarta oleva surmavirsi on vasta 1600-luvulta. Tästä syystä ei voida olla varmoja, että niiden kuvaamat tapahtumat ovat tarkkaan paikkansa pitäviä. Suomenkielinen "Piispa Henrikin surmavirsi" kertoo, kuinka piispa ajaa reellä Lallin taloon, vaatii emännältä kestitystä, mutta antaa siitä maksun.

"Ota kyrsä uunin päältä,
heitä penninki sijahan!"

Mutta isännän palattua "Kerttu kelvoton emäntä" valehtelee:

"Kävi tässä ruokaruotsi,
ruokaruotsi, raanisaksa:
otti kyrsän uunin päältä,
kiven vyörytti sijahan."

Silloin vihastunut Lalli hiihtää piispa Henrikin perään ja surmaa hänet kirveellä Köyliön järven jäällä.

Köyliön kuntakeskuksessa Kepolassa on professori Aimo Tukiaisen veistämä Lallin patsas, joka paljastettiin vuonna 1989.

Piispa Henrikin ruumis vietiin tarinan mukaan härkäparin vetämänä Nousiaisiin. Kun Turun tuomio-
kirkko vihittiin vuonna 1300, Henrik-piispan pyhäinjäännökset siirrettiin sinne. Lallista kerrotaan, että hän surmatyön tehtyään pani päähänsä piispan päähineen, mitran, ja kun hän otti sen kotonaan päästään, lähtivät hiukset ja päänahkakin mitran mukana. Toisen tarinan mukaan Lalli sekosi surman jälkeen ja hiiret alkoivat häntä ahdistella. Lalli pakeni kotoaan kohti pohjoista ja päätyi järven rannalle Harjavaltaan. Hiirten ahdistamana
Lalli kiipesi niitä pakoon puuhun, mutta hiiret jyrsivät puun poikki ja se kaatui järveen, jolloin Lalli hukkui. Tästä tapauksesta lähtien järveä sanottiin Hiirijärveksi. Kiukaisten Hiirijärven Lallin Itkunkivi on vieläkin märkä Lallin kyynelistä.

Ensimmäinen ristiretki on haluttu liittää laajemminkin Rauman ympäristöön: Pyhämaassa on ns. Piispansatama, Rihtniemessä taas Piispa Henrikin maihinnousukallio.  Varhaisia pikkukirkkoja on perimätiedon mukaan ollut Rauman lähellä Nummella, Reksaaressa ja Unajassa. Lapissa puhutaan Santolvin pikkukirkosta.
 

Lallin uskotaan liittyvän Köyliön Vanhakartanon historiaan. Hänen arvellaan asuneen Köyliönjärven suurimmassa saaressa, nykyisessä Kirkkosaaressa. Legendan mukaan hän oli Köyliön nykyisessä Kirkkosaaressa sijainneen kartanon isäntä. Uskotaan, että piispan surman jälkeen Lallin omistamat maat siirtyivät kirkon haltuun. Kustaa Vaasan aikana Köyliön kartanon maat siirtyivät kruunulle, kuten muukin kirkon omaisuus. Kustaa Vaasan poika, Juhana III, teki tilasta kuninkaankartanon ja se oli suvun sivuhaarojen hallissa aina 1700-luvun puoliväliin asti.

Köyliönjärven pohjoispäässä lähellä itärantaa Lähteenkylän kohdalla sijaitseva Kirkkokari tunnetaan vanhoissa kartoissa myös nimellä Pyhän Henrikin saari. Perimätiedon mukaan piispa Henrik surmattiin Köyliönjärven jäällä saaren läheisyydessä. Kirkkokarilla on sijainnut jo 1300-luvulla rakennettu Pyhän Henrikin muistokappeli. 

Kirkkokarilla 1900-luvun alussa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa tutkittiin 11 metriä pitkä ja 7 metriä leveä kappelin kiviperusta. Vanhimmat löydetyt rahat ovat kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen ajalta eli vuosilta 1364 – 1389.  Lisäksi kaivauslöytöinä talletettiin mm. helmiä, tinaesineiden ja lyijypuitteiden palasia sekä hopeinen sormus.  Lasiruutujen kappaleita oli suuri määrä, väriltään himmeitä keltaiseen, siniseen ja vihreään vivahtavia.  Nykyään kappelin perustuksen lisäksi Kirkkokarissa on nähtävissä vuonna 1955 pystytetty kristinuskon Suomeen tulon muistomerkki sekä vuonna 1999 pystytetty Pyhän Henrikin alttari.  Joka vuosi  Kirkkokarilla järjestetään Pyhän Henrikin muistomessu kesäkuun toisena sunnuntaina eli nk. kesähenrikkinä. 

Köyliön ja Nousiaisten välillä kulkenut muinaistie on tunnettu Pyhän Henrikin eli Sant Henrikin tienä. Nimensä se on saanut Henrik-piispan ruumissaatosta. 

Kuva Museoviraston
kuvakokoelmasta

Kuva Museoviraston
kuvakokoelmasta


Lisätietoa

http://www.harjavalta.fi/museo/sivut/museo/henrik/vaellus/vaellus.html
                        sivun alkuun
 
LIINMAAN LINNA EURAJOELLA

Vuonna 1367 kuningas Albrekt Mecklenburgilainen määräsi Kokemäelle rakennetun linnan purettavaksi.  Sen tilalle rakennettiin kaksi uutta linnaa: Aborchiin ja Vreghden-
borchiin eli Liinmaan linna Eurajoelle.  Vreghdenborch-nimi tulee todennäköisesti linnan rakennettujana toimineesta saksalaisesta ylimyksestä Didrich Vereggrestä.

Liinmaan linna sijaitsi keskiajalla, kuten sen jäännökset edelleen, lähellä merta Lapi- ja Eurajokien laskuuomien välisellä niemellä.
 

Museoviraston hoitoyksikkö kunnostaa Liinmaan linnaa

Linnamäellä on nähtävissä kahden maavallin välinen vallihauta, joka on ehkä ollut täytetty vedellä. Etäämpänä linnaa suojasi kolmas, matalampi vallitus. Linnaan on kuulunut myös puurakenteisia varustuksia. Kaivauksissa on todettu, että ainakin osittain kivetyllä linnanpihalla on sijainnut tiilinen rakennus. Kaivauksissa on löytynyt myös mm. rahoja, kivisavi-
keramiikkaa, veitsiä, kirves, punnuksia, lasiastian palasia, lukon osia ja neljä luista arpanoppaa. Linnan varusväki on käsittänyt kahdeksan miestä. Linna jäi käytöstä 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa, kun kruunun hallinto keskitettiin suuriin keskuslinnoihin.

Liinmaan linnaan liittyy useita mieltä kiehtovia tarinoita. Yhden mukaan Liinmaan viimeinen linnan-
isäntä ammutti vahingossa linnan edustalla vieraaksi sota-alukseksi luullun, tiililastissa olleen poikansa aluksen. Erehdyksen huomattuaan hän masennuksissaan tuhosi koko linnan. 

Kansanperinteen mukaan linna on ollut myös merirosvojen pesäpaikkana. Tämä liittyy ehkä Ruotsissa käytyyn valtataisteluun, jonka aikana vitaaliveljiksi kutsuttu joukko aiheutti rauhatto-
muutta ryöstöretkillään koko Itämeren piirissä. Mahdollisesti Liinmaan merirosvot olivat näitä vitaaliveljiä.

Yksi tarinoista taas kertoo linnaan kätketystä aarteesta.  Kansanruno kertoo elämästä Eurajoella linnan aikaan:

”Ei silloin hyvin eletty,
Cuin oli Linna Lijnamaisa,
Cuisti Cumolan kedolla. 
Silloin leipä lehmän maxoi, Murun mullinen vasicka,
Carpion härkä Culosarvi.”

Arpakuutiot Liinmaan linnalta


RAUMA KESKIAJALLA
                                                                                                      sivun alkuun

Rauman vanhin privilegio on vuodelta 1442 eli Rauma on saanut kaupunkioikeudet suomalaisista kaupungeita viidentenä Turun, Porvoon, Ulvilan ja Viipurin jälkeen. Jo tätä ennen se mainitaan kaupunkina vuonna 1413, tuolloin Unio-nimisenä, mikä ilmeisesti tarkoitti Unajan kylää noin 6 km nykyisen kaupungin keskustasta etelään. Unajan verot olivat kaksi ja puoli kertaa suuremmat kuin Ulvilan, joten veroja luultavasti maksoivat kaikki lähikylien kauppiaat, myös Rauman pitäjän kirkonkylässä asuvat.

Rauman ensimmäisen privilegiokirjeen teksti kuuluu seuraavasti: ”Minä Kaarle Knuutinpoika, ritari, tunnustan ja teen tiettäväksi tällä avoimella kirjeelläni, että olen armollisen Herrani Kuningas Kristofferin nimissä suonut Rauman (Raman) Porvareille oikeuden harjoittaa kauppaansa kaikissa suhteissa niin kuin Turun porvaritkin rakentavat ja asuvat kaupunkiaan, oikeuden myydä ja ostaa ja nauttia kaikkia lain ja oikeuden suomia etuja, erioikeuksia ja vapauksia, mitä on Turun porvareillakin. Sen tähden kiellän Herra Kuninkaani nimissä kaikkia vouteja, toimitusmiehiä ja muita, ketä lienevätkin, tekemästä heille vastoin tätä mitään estettä tai haittaa millään tavalla. Annettu Turun linnassa huhtik. 17 p. herran vuonna 1442 ja vahvistettu omalla sinetilläni.”
 

Keskiajalla kaupungin asutus keskittyi Pyhän Kolminaisuuden kirkon tienoille, jossa Kalatori muodostui keskeiseksi kauppapaikaksi.  Kaupunkiasutus muodostui ensin maaseudulta satamaan johtavan tien ja sitä leikkaavan muutaman poikkikadun eli kujan varsille. Rakennukset olivat matalia ja harmaita turvekattoisia savupirttejä. Keskiaikaisen kaupungin kadut olivat kapeita, mutkikkaita ja tonttien muoto ja koko vaihtelivat. Vanhassa Raumassa on säilynyt poikkeuksellisen hyvin tämän keskiaikaisperäisen asemakaavan piirteitä.

Kolminaisuuden kirkon rauniot

Vaikka monien kaupunkilaisten elinkeino oli kauppa, merenkulku ja käsityö, kaupunkilaiset viljelivät myös maata ja pitivät karjaa. Asukkaita kaupungissa oli muutama sata. Kaupungin hallinnosta vastasi raati, jonka jäsenet valittiin kaupungin porvareista, eli kauppiaista ja käsityöläisistä. Raati toimi myös tuomioistuimena.

Raumalaiset saivat laivoillaan viedä ja tuoda tavaraa Itämeren piiristä. Tärkein tuontitavara oli suola, sen lisäksi tuotiin mm. humalaa, verkaa, viinejä mausteita ja huonoina voisina viljaa. Suomesta vietiin voita, vuotia, kuivattua haukea ja hylkeenrasvaa.

Kalatori


Keskiajalla Raumalla vaikutti fransiskaaniluostari. Fransiskaanimunkit eli harmaat veljet perustivat Raumalle luostarin ilmeisesti ennen 1400-luvun puoliväliä ja rakensivat nykyisen Pyhän ristin kirkon 1400-luvulla lopulla, joidenkin tietojen mukaan kirkko valmistui vasta 1500-luvun alussa. Kaksi-
laivaisen harmaakivikirkon kuoria koristavat Neitsyt Mariasta kertovat kalkkimaalaukset. Neitsyt Marialla oli tärkeä osa fransiskaanien opissa. Kirkon uusklassinen torni valmistui vuonna 1816. Se tehtiin osaksi Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioista saaduista kivistä. Tämä toinen Rauman keskiaikaisista kirkoista tuhoutui tulipalossa vuonna 1640. 
 
Fransiskaanien munkkikunta oli perustettu vastustamaan ylellisyyttä ja tapojen turmeltuneisuutta. Harmaat veljet saarnasivat kansalle näiden omalla kielellä, opettivat lapsia ja huolehtivat sairaista ja köyhistä. Nykyinen kirkon sakaristo on alun perin ollut erillinen rakennus, jota on arveltu kouluksi. Myös kirkon pohjoispuolella oleva pieni kivinen rakennus on luostarin ajalta. Muut luostarin rakennukset ovat hävinneet. Luostarilla oli myös maatiloja, joita se oli saanut lahjoituksena, mm. Soukaisissa ja Unajassa, ja laidunmaita Tarvonsaaressa ja Aikossa, ulko-
niittyjä Lapissa ja Laitilassa asti. Fransiskaaniluostari lakkautettiin uskonpuhdistuksen seurauksena.

Fransiskaanimunkin patsas


Rauman seudun asukkaista suurin osa oli keskiajalla talonpoikia eli itsenäisiä viljelijöitä. Kylän tonttimaalla oli jokaisella talolla oman tonttinsa ja sillä savupirtti ja muut rakennukset, jotka oli sijoitettu neliön muotoon niin, että piha jäi keskelle. Kalastus on tärkeää rannikon talonpojille.  Lehtereiden ja parrujen veisto sekä puuastioiden valmistus ja talonpoikaispurjehdus vaurastuttivat Rauman seudun kyliä. 

Lisätietoja:
http://www.nba.fi/fi/mjhkohteetsatakunta#liinmaa
http://www.tkukoulu.fi/tiimalasi/
http://www.utu.fi/agricola/hist/kronologia/
http://www.harjavalta.fi/museo/sivut/museo/henrik/etusivu.html
http://kotisivu.mtv3.fi/suomenhistoria/index.htm

07.10.2004