Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Kaupunginhallituksessa tehtiin vain vähän muutoksia talousarvioon

Kaupunginhallituksessa tehtiin  talousarvioehdotukseen vain vähän muutoksia. Toimintakuluja lisättiin 305 000 euroa ja investointimenoja karsittiin 2,9 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen talousarvioesitys julkistettiin maanantaina 7. marraskuuta.

Kaupunginhallituksen käsittelyssä talousarvioon lisättiin 114 000 euroa peruskoulun tuntikehykseen, 48 000 euroa lapsiperheiden kotipalveluun, 35 000 euron lisämääräraha Rilkkeen nuorisotalon purkamiseen ja 8 000 euroa avustuksena kirkon nuorisopäivien järjestämiseen. Lisäksi Uotilan koulukiinteistöjen lämmityskuluihin palautettiin 100 000 euroa. Päätökset määrärahamuutoksista tehtiin kaupunginjohtajan esityksestä.

Investoinneista vähennettiin jäähalliin varattu määräraha (nettona 3,1 miljoonaa euroa), joka siirrettiin syyskuussa valtuuston erillispäätöksellä vuodelle 2005. Investointeihin lisättiin 200 000 euroa Nanun keskuskeittiön remontin suunnitteluun. Varsinainen remonttiraha kohteeseen saadaan vuonna 2007. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 750 000 euroa. Investointi mahdollistaa siirtymisen kahden valmistuskeittiön malliin. Emon nettoinvestoinnit ovat kaupunginhallituksen talousarvioehdotuksessa 7,4 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallitus äänesti työllisyysmäärärahoista ja lukion määrärahoista. Gunnar Veijalainen ehdotti työllisyyden hoitoon 45 000 euron lisärahaa, jotta työllistettävien määrä säilyisi vuoden 2005 tasolla. Kaupunginjohtajan ehdotus voitti kuitenkin äänin 8-3. Gunnar Veijalainen ehdotti myös 180 000 euron lisämäärärahaa lukion tuntikehykseen. Ehdotus hävisi kaupunginjohtajan ehdotukselle äänin 7-4.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Pekka Rantasen tekemän ehdotuksen kaupunginhallituksen sitovaksi erityisperusteluksi: Mikäli perusopetukseen osoitettu määräraha ei ole riittävä, tulee opetustoimen lautakunnan osoittaa vuoden 2006 käyttösuunnitelmassaan tarvittavat lisämäärärahat hallintokunnan talousarvion sisältä perusopetukseen muista kuin lukion määrärahoista.

Kaupunginhallituksen talousarvioehdotuksessa emon toimintakate (toimintakulujen ja -tuottojen erotus) kasvaa kuluvasta vuodesta 7,2 miljoonaa euroa (5,3 %). Ilman työmarkkina- ja toimeentulotukiuudistusta kasvu olisi 6,3 miljoonaa euroa (4,6 %). Kaupunginhallituksen talousarvioesityksessä emon tilikauden tulos on -1,9 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallitus ei tehnyt muutoksia henkilöstöjaoston virkapakettiesitykseen. Kokonaan uusia virkoja ja toimia on seitsemän (kaksi hoitajaa kotipalveluun, ohjaaja vammaistyöhön, kolme sosiaaliohjaajaa sosiaalityöhön ja kuraattori Rauman ammattiopistoon). Lakkautettavia virkoja ja kuukausipalkkaisia työsuhteita on 36. Niistä kaikki ovat avoimia ja tulleet tarpeettomiksi.

Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota maanantaina 14. marraskuuta.

Talouden tunnuslukuja

Päivitetty: 02.02.2006

 
 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eero Laine ja II varapuheenjohtaja Pekka Rantanen esittelivät maanantaina lehdistölle kaupunginhallituksen talousarvioehdotusta.