|

Lampolan asemakaava tulossa keskusteluun ja nähtäville
Lampolan asemakaavan suunnittelutyö on edennyt siten, että luonnos tulee
nähtäville helmikuussa. Kaavamuutos mahdollistaa esimerkiksi Prismakeskuksen
rakentamisen alueen itäpäähän ja City Marketin laajentamisen alueen
länsipäässä.
Leikari-Lampolan asemakaavan päälinjat on ratkaistu jo viime elokuussa
hyväksytyssä Rauman keskustan osayleiskaavassa. Sen mukaan aluetta kehitetään
vähittäiskaupan suuryksikköjen tarpeisiin. Suunnittelussa otetaan huomioon
kaava-alueen kupeessa olevan Vanhan Rauman erityisasema.
Lampolan alueelle rakennettava sisäinen katu ja sinne johtavat liittymät
Porintieltä edesauttavat liikenteen toimivuutta. Pysäköintipaikkoja alueelle
tulee yli tuhat. Kevyen liikenteen yhteyksiä ja viheryhteyksiä parannetaan
esimerkiksi tekemällä uusi pyörätie Kauppatorilta pohjoiseen.
Alueen länsipäässä oleva City Market laajenee. Tavoitteena on 15 000 neliön
market. Kontion leipomon ja McDonald´sin tarpeet huomioidaan kaavassa.
Lampolan alueen itäpäähän suunnitellusta Prismakeskuksesta on tulossa 13
000 neliön market, joka korvaa nykyisen Prisman. Lisäksi alueelle tulee tilaa
vaativan erikoistavarakaupan myymälöitä.
Rakennusten ja koko alueen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota
alueen kaupunkikuvaan. Tehtävä ei ole helppo, koska Leikari-Lampolan alueen
rakentamisen mittakaava poikkeaa huomattavasti sitä ympäröivästä rakenteesta.
Lähtökohtana on, että kaupunkikuva paranee, kun kaupungin laita-alueesta tulee
osa keskustaa.
Asemakaavan muutos tulee nähtäville helmikuussa. Kaavaehdotus valmistuu
touko-kesäkuussa ja valtuuston hyväksyttäväksi se menee alkusyksyllä.
Kaikille avoin keskustelutilaisuus Leikari-Lampolan ja Kauppatorin
kehittämisestä järjestetään keskiviikkona 18.2.2004 kello 18.00 Rauman
kaupungin valtuustosalissa.
Päivitetty:
02.02.2006
|