Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Lampolan alueesta liikenneselvitys

Radanvarsitien asemakaavan muuttamiseen liittyvä liikenneselvitys on valmistunut. Lähtökohtana SCC Viatek Oy:n tekemässä selvityksessä oli, että Lampolan alueella toimii kaksi markettia ja muita erikoistavarakaupan yksikköjä.

Vaihtoehdoissa tarkasteltiin liikenneverkon toimivuutta uudella radanvarsiyhteydellä ja ilman. Molemmissa vaihtoehdoissa tutkittiin mahdollisuutta rakentaa lisäkaistoja marketalueen ja Porintien/Kaunisjärvenkadun/Kairakadun liittymään. Lisäksi tutkittiin liikenneverkkoa ilman satamayhteyttä, jolloin Karjalankatu olisi nelikaistainen Kairakadun ja Luoteisväylän välillä. Malleja tarkasteltiin vuosina 2010 ja 2020.

Selvityksen mukaan Lampolan alueen liikenne voidaan hoitaa molempien vaihtoehtojen pohjalta. Satamayhteys on kuitenkin keskeinen kysymys koko keskustan liikenteen sujuvuuden kannalta. Odotettavissa on Porintien ja Luoteisväylän ruuhkautuminen, ellei radanvarsitietä rakenneta.

Porintiellä liikkuu nykyisin noin 17 000 autoa vuorokaudessa. Mikäli radanvarsitie rakennetaan, arvioidaan liikennemäärä  18 600 autoksi vuonna 2020. Ellei uutta yhteyttä rakenneta, nousee liikennemäärä selvityksen mukaan 23 600 autoon vuorokaudessa. 

Lampolan alueelle on esitetty suunnitelmassa kolme sisääntuloyhteyttä, jotka liitetään toisiinsa alueen sisäisellä katuyhteydellä. Alueen sisäistä ajoneuvoliikennettä pyritään vähentämään hyvillä jalankulkuyhteyksillä.

Liikenneselvityksen esittelytilaisuudessa 1. heinäkuuta oli paikalla markettien ja rakennuttajien edustajia, jotka toivoivat alueen rakentamisen pääsevän vauhtiin mahdollisimman nopeasti.

Lampolan alueen liikenneselvitys
(pdf, 134 kt)

Radanvarsitien asemakaavan muutos (Lampolan alue)
(pdf, 2,29 Mt)

Päivitetty: 02.02.2006

 
 
Jouni Lehtomaa SCC Viatek Oy:stä esittelee Lampolan alueen liikenne-selvitystä