
Lapin ja Rauman
kuntaliitosselvitys ripeästi käyntiin
Lapin ja Rauman kuntaliitoksen selvittelyssä on lähdetty liikkeelle ripeällä
aikataululla. Sen jälkeen kun kunnallishallitukset marraskuun puolivälissä
päättivät valmisteluorganisaatiosta, on työvaliokunta ja ohjausryhmä
kokoontuneet ja pidetty hallitusten ja johtoryhmien yhteinen seminaari.
Asiassa on pidetty kiirettä, koska molempien valtuustojen hyväksymän
hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen tulee olla
sisäasiainministeriössä ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä, mikäli
liitoksen halutaan tapahtuvan 1.1.2007. Tämän aikataulun noudattaminen on
myös edellytys yhdistymisavustuksen sekä investointi- ja
kehittämishankkeiden tuen saamiselle.
Keskiviikkona 23.11. pidetyn seminaarin myönteinen henki osoitti, että
molempien kuntien poliittisella ja virkamiesjohdolla on yhteinen tahtotila
kuntaliitoksen toteuttamiseen. Seminaarissa pidetyissä ryhmätöissä löytyi
runsaasti hyviä perusteluja kuntaliitoksen toteuttamiselle.
Maanantaina 21.11. kokoontunut ohjausryhmä otti kantaa kuntajaon
muutosvaihtoehtoihin. Kuntajakolain mukaan vaihtoehtona on kunnan alueen
supistaminen tai laajentaminen, kunnan lakkauttaminen tai uuden kunnan
perustaminen. Ohjausryhmä päätti yksimielisesti, että kuntaliitoksen
selvitystyötä jatketaan siten, että Lapin kunta lakkautetaan ja liitetään
Rauman kaupunkiin. Lopullisesti asiasta päättävät molempien kuntien
valtuustot ensi vuoden helmikuussa.
Jo
aiemmin perjantaina kokoontunut työvaliokunta nimesi hallinnonaloittain
käytännön selvitystyötä tekevät työryhmät.
Hallinnonalakohtaisia työryhmiä on
viisi: opetus, sosiaali, vapaa-aika, tekninen + ympäristö ja keskushallinto.
Työryhmät saivat ensivaiheessa tehtäväkseen selvittää sopimusasioita sekä
vertailla ohje- ja johtosääntöjä, taksoja, suunnitelmia ja strategioita.
Työn tavoitteena on löytää yhteiset toimintaperiaatteet ja
kehittämiskohteet. Tuloksia näistä selvityksistä odotetaan jo marraskuun
loppuun mennessä. Myöhemmin tänä vuonna tulee vielä selvitettäväksi
palveluverkko ja palvelutarjonta liitoksen jälkeen sekä
henkilöstökysymykset.
Kuntaliitosselvitystyön
tekemisessä avustaa Lapin kunnan jo aiemmin valitsema Efeko Oy:n konsultti.
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
02.02.2006
|