
Kaikki kolme päivälukiota jatkavat
Kaupunginvaltuusto kävi maanantaina perusteellisen keskustelun Rauman
lukioverkosta. Yli kolmekymmentä valtuutettua käytti asiasta puheenvuoron.
Varavaltuutettu Reetta Parvikko esitti, että lukioverkko pysyisi ennallaan
1.8.2006 alkaen. Ehdotusta kannatettiin lähes kahdessakymmenessä
puheenvuorossa. Äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotus hävisi äänin
19-32.
Valtuusto hyväksyi ensi vuoden tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin
kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Rauman tuloveroprosentti on
edelleen 17. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,60,
vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,22 ja muiden asuinrakennusten
0,70.
Kaupunginvaltuusto äänesti periaatepäätöksestä, joka
koskee Rauman Energialle annettavia takauksia enintään 3 miljoonan euron
lainoihin. Valtuutettu Tapio Ailasmaa ehdotti, että takaus myönnettäisiin
ainoastaan Rauman Energian, UPM Kymmenen ja Pohjolan Voiman yhteiseen
voimalaitoshankkeeseen ja enintään 2,6 miljoonan euron lainaan.
Ailasmaa vastusti kaupungin osallistumista
ydinvoimalahankkeeseen, johon energiayhtiö tarvitsee enimmillään noin 0,4
miljoonan euron ulkopuolisen rahoituksen. Äänestyksessä Ailasmaan ehdotus
hävisi äänin 44-4. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää. Kaksi valtuutettua
jääväsivät itsensä.Yksilöidyt lainat tuodaan myöhemmin valtuuston
päätettäviksi.
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
02.02.2006
|