|
|||||||||||||||||||||||||||||
|
Maaherra Rauno Saari kävi noutamassa Meripojat-palkinnon Maaherra Rauno Saarelle luovutettiin maanantaina 18.6. Meripojat-palkinto tunnustuksena pitkäaikaisesta ja rakentavasta työstä Rauman ja raumalaisen laivanrakennusteollisuuden kehittämiseksi. Rauno Saari saapui vaimoineen vastaanottamaan jo aiemmin keväällä myönnettyä palkintoa. Juhlallisessa tilaisuudessa Rauman kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Heino kiitti maaherra Saarta hänen ansiokkaasta toiminnastaan telakkakriisissä 1990-luvun puolivälissä. Suomalainen laivanrakennusteollisuus oli ajautumassa suuriin vaikeuksiin kansainvälisessä hintakilpailussa ja Rauman telakkaa kiristynyt kilpailutilanne koetteli erityisen raskaasti. Tuolloin valtiosihteerinä ollut Rauno saari oli aivan ratkaisevassa roolissa hankkimassa Rauman telakalle valtion tukea ja tasavertaista asemaa kilpailijoihin nähden. Juhlatilaisuudessa pitämässään kiitospuheessa Rauno Saari kertoi telakkakriisin kriittisistä hetkistä tuolloin tekemiensä muistiinpanojen pohjalta. Meripojat-palkinto voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla teollaan tai toiminnallaan on kunnostautunut lähimmäisten ja yhteiskunnan hyväksi ja on teoillaan ja toimillaan ollut hyödyksi Rauman kaupungille. Palkintoja on myönnetty vuodesta 1982 lähtien. Valtuuston
puheenjohtaja Vesa Heinon puhe Luettelo myönnetyistä Meripojat-palkinnoista Päivitetty: 19.06.2007 |
|
||||||||||||||||||||||||||||