|

Metsäteollisuuden työtaistelulla merkittävä vaikutus kaupungin talouteen
Rauman kaupunki on selvittänyt metsäteollisuuden työtaistelun vaikutuksia
Rauman kaupungin talouteen. Talousarviopäällikkö Olli Laapaksen tekemän
laskelman mukaan vaikutus on noin
240 000 euroa viikossa.
Meneillään oleva työtaistelu vaikuttaa kaupungin saamiin kunnallisveroihin,
osuuteen yhteisöveron tuotosta ja vesilaitoksen tuloihin. Luonnollisesti myös
sataman tuloihin työsululla on merkittävä vaikutus.
Laskelman mukaan verotulot vähenisivät 117 000 eurolla viikossa. Arvio
perustuu siihen, että tuhannen paperityöntekijän keskimäärin 40 000 euron
vuosiansiot pienenevät 15 prosentilla.
Osuus yhteisöveron tuotosta pienenee tehdyn laskelman mukaan 105 000 euroa
viikossa. Yhteisöveron tuoton arvioidaan tänä vuonna olevan Rauman kaupungille
kokonaisuudessaan 11 miljoonaa euroa. UPM:n ja Metsä-Botnian osuus kaupungin
yhteisöverotuotosta on noin puolet.
Kaupungin vesilaitoksen tuloista noin 20 prosenttia tulee
paperiteollisuudesta. Työtaistelu vähentää vesilaitoksen tuloja arviolta
vajaat 20 000 euroa viikossa. Koska myös kustannukset pienenevät jää
nettovaikutukseksi 18 000 euroa viikossa.
Satamalaitoksen tulonmenetystä on satamajohtaja Hannu Asumalahden mukaan
vaikea arvioida. Kokonaistilannetta helpottaa kuitenkin se, että paperia on
kuljetettu ennen työtaistelua ulkomaille varastoon ja sataman tuloarvio on sen
ansiosta alkuvuonna ylittynyt.
Päivitetty:
02.02.2006
|