|

Rauma Summer Jazz rockasi,
poppasi, slammasi ja keuli
Mitä on jazz?
Vastaukseksi kuultiin viidensillä Rauma Summer Jazz -festivaaleilla
ainakin 15 tulkintaa. Suurin osa artisteista ei ollut aiemmin esiintynyt
kaupungissa, mutta järjestelyihin oltiin tyytyväisiä.
Esiintyjät kertoivat omat näkemyksensä myös Rauman kaupungin Ajankohtaiset-palstalle.
Festivaalituottaja Harri Natusen mukaan kolmipäiväinen musiikki-ilottelu
keräsi noin 1550 kävijää. Kävijämäärä yli tuplaantui viime vuodesta.
Laajennettu juhla-alue uusine VIP-tiloineen oli siis kovassa käytössä, sillä
niihin mahtui yhteensä noin 600 henkeä. Ennakkolippuja myytiin viime vuoteen nähden
kolminkertaisesti eli noin 600 kappaletta. Vaikka paikalla oli tasaisesti
katsojia myös lauantain sateisesta kelistä huolimatta, eturiveihin
uskaltauduttiin vasta illan viimeisten esiintyjien myötä. Perjantain suosituin
artisti oli Lenni-Kalle Taipale Trio ja lauantai-iltana yleisön villitsi Tuomo.
Sunnuntaina juhlahumun päättänyt Club For Fiven konsertti Rauma-salissa keräsi
lähes koko 450 kuulijaa vetävän tilan täyteen. Kiinaksikin laulaneelle yhtyeelle
aplodeerattiin seisaaltaan ja he saivat festivaalien järjestäjiltä kukkapuketit
kotiin viemisiksi.
Perjantain ja lauantain klubi-illat Kalliohovissa olivat myös kysyttyjä:
niissä jammasi noin 370 juhlijaa. Luku sisältyy tapahtuman
kokonaiskävijämäärään.
Uutta tämän vuoden ohjelmistossa oli lauantaiaamupäivän pääsymaksuton tunti,
jossa nuoret raumalaiset bändit saivat lavakokemusta oikeassa
festivaalitilanteessa. Musisoimassa olivat musiikkiopiston kasvatit Charles
Mankus Group featuring Alina sekä Hermopora.
Juhlien budjetti viisinkertaistui viime kesästä 30 000 euroon. Rauman
kaupungin oheen Jazzit saivat uusia yrittäjäsponsoreita. Summer Jazzin
järjestäjä on Rauman Jazz-yhdistys JazzR ry.
Lenni-Kalle Taipale
Petteri Sariola
Tuomo
Anna-Mari Kähärä
Club For Five (Tuomas Ahola)
Rauma Summer Jazz
Päivitetty:
01.07.2008
|