Rauma liittyi Facebookiin ja YouTubeen
Rauman kaupunki on hypännyt kertaheitolla mukaan sosiaalisen
median pyörteisiin perustamalla oman sivunsa Facebookiin sekä oman
kanavansa YouTubeen. Samalla Rauma nousi alan asiantuntijoiden
mukaan sosiaalista mediaa käyttävien kuntien etujoukkoihin Suomessa.
Rauman kaupunki haluaa lisätä vuorovaikutteisen viestinnän osuutta
kokeilemalla viestintää siellä, missä kuntalaiset jo nyt viestivät
innokkaasti. Tavoitteena on Facebookin ja YouTuben avulla edistää
kunnan ulkoista viestintää ja markkinointia, parantaa
vuorovaikutusta ja lisätä yhteisöllisyyttä kunnan asukkaiden ja
kunnasta kiinnostuneiden keskuudessa
Perinteisten palautteiden ja
aloitteiden lisäksi kaupunki kokeilee sosiaalisen median välineitä
keskustelu-, markkinointi- ja rekrytointifoorumina.
Viestintäpalvelut vastaa Rauman kaupungin sosiaalisen median
ylläpidosta, käytöstä, osaamisen varmistamisesta, toiminnan
arvioimisesta ja jatkokehittämisestä. Viestintäpalvelut ei
ennakkotarkasta eli moderoi Rauman kaupungin Facebookin keskusteluun
osallistuvien tekstejä, mutta poistaa aiheeseen liittymättömät ja
hyvän viestintätavan vastaiset viestit.
Rauma saavutti
Facebookissa mainion vastaanoton, sillä muutamassa päivässä
kaupungin sivuista ”tykkäsi” yli 280 henkilöä pelkän
Facebook-verkoston välityksellä, vaikka varsinaista perinteistä
markkinointia kaupunki ei ole asian suhteen ehtinyt edes aloittaa.
Tämä osoittaa konkreettisesti sosiaalisen median tehokkuuden ja
monipuolisuuden kommunikoinnin ja yhteisöllisyyden välineenä.
Facebookia Rauma voi käyttää kaksisuuntaisena kanavana erilaisista
tapahtumista ja ajankohtaista asioista tiedottamiseen, sillä
Facebook -käyttäjät voivat antaa kommentteja, joiden avulla
kaupungin osallistumista sosiaaliseen mediaan voidaan kehittää
edelleen.
Facebook-sivulla on mahdollisuus katsoa myös valokuvia ja
videoita, mutta varsinainen videokavalkadi löytyy Rauman YouTube
-kanavalta, jonne on koottu sekä kaupungin omaa videotuotantoa että
YouTuben perusidean mukaisesti eri henkilöiden kuvaamia
Rauma-aiheisia videoita. Rauman kaupunki tulee luonnollisesti
lisäämään kanavalle omaa videotuotantoaan sitä mukaan kun videoita
eri aihealueista valmistuu.