Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Rauman Satama kunnostaa Rientolan

Petäjäksessä sijaitseva huvilarakennus Rientola siirretään toistaiseksi sataman hallintaan ja kunnostettavaksi.  Lopullisesti asiasta päättävät sataman hallitus ja tekninen lautakunta kokouksissaan lähiviikkoina. Rientolan puolesta tehtiin vuonna 2007 valtuustoaloite, jossa haluttiin huvilan säilyvän kaupungin omistuksessa. Rakennuksen siirtyminen satamalle on konsernin kannalta toivottu ja hyvä ratkaisu, toteaa apulaiskaupunginjohtaja Tomi Suvanto. Mikäli kaupungin muilla yksiköillä ilmenee jatkossa käyttötarvetta, Rientola voidaan tarvittaessa siirtää pois sataman hallinnasta.

Rauman Satama aikoo tehdä päärakennukselle välttämättömät kunnostustoimenpiteet siten, että se palvelee juhla- ja kokoustilana kesäkäytössä. Alueelta on myös tarkoitus purkaa huonokuntoisia piharakennuksia ja sauna. Purettavat rakennukset korvataan mahdollisesti uudella Rientolan tyyliin sopivalla piharakennuksella, jonne sijoitetaan varasto ja WC-tilat. Korjausten suunnittelu on aloitettu ja hankkeen alustava kustannusarvio on 250 000 euroa. Kunnostustöiden jälkeen tilat on tarkoitus vuokrata alan yrittäjälle.

Rientola valmistui vuonna 1892 apteekkari Blomqvistin kesäpaikaksi Petäjäkseen. Monien vaiheiden ja omistajien jälkeen se siirtyi vuonna 1947 SKDL:n Rauman osaston omistukseen. Vuonna 2006 Rientola siirtyi kaupungin omistukseen ja hallintaan. Kaupunki lunasti rakennuksen, koska sen ylläpito tuli omistajalle liian raskaaksi. Kaupunki on tähän mennessä kunnostanut Rientolan katon, mutta rakennus ei ole ollut käytössä.

Rientola  on tyypillinen uusrenessanssinen huvilarakennus lasikuisteineen ja torneineen. Huvila on kooltaan 300 bruttoneliömetriä. Lisäksi tontilla sijaitsee 1970-luvulla rakennettu 60 neliömetrin suuruinen saunarakennus, vanha ulkorakennus ja ulkokäymälä. Rakennuksiin tulee kylmä vesi ja sähkö, mutta viemäröintiä ei ole.

Huvilarakennus suojeltiin 1970-luvulla valmistuneella asemakaavalla. Kaavamääräysten mukaan korjaus- ja muutostöiden sekä käyttötarkoituksen muutosten tulee olla rakennukseen ja ympäristöön soveltuvia. Restauroinnissa pitää kiinnittää huomiota kulttuurihistoriallisiin arvoihin ja vanhaan rakennustapaan.

Päivitetty: 11.09.2008

 
Rientola on tyypillinen uusrenessanssinen huvilarakennus.
 
Rauman Sataman rakennuspäällikkö Antti Kokkomäki kertoi Rientolan kunnostussuunnitelmista.