|

UPM myy Rauma Stevedoringin
Metsäjätti UPM myy omistamansa satamaoperaattorit Rauma Stevedoring Oy:n Raumalla ja
Botnia Shipping Oy:n Pietarsaaressa. Ostaja on kansainvälinen investointiyhtiö Babcock & Brown ja
kauppahinta 90 miljoonaa euroa.
UPM:n logistiikkajohtaja Jussi Sarvikkaan mukaan kaupasta on vain hyviä
seurauksia. Investointiyhtiö BBI on vahva toimija ja alansa osaaja
Euroopassa. Sillä on halua ja kykyä investoida ja se on valmis sitoutumaan
alueelle pitkällä tähtäimellä.
Kaupan merkitys Rauman kaupungille on suuri, sillä se ennakoi
konttiliikenteen kasvua. Kaupan yhteydessä UPM ja BBI tekivät kuljetuksista
pitkäaikaisen satamapalvelusopimuksen.
Rauma Stevedoring Oy on Raumalla toimiva satamaoperaattori. Yhtiön
vuosiliikevaihto on noin 55 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on
keskimäärin 610 henkilöä. Pietarsaaressa toimivan Botnia Shipping Oy:n
vuosiliikevaihto on noin 7 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on
keskimäärin 50 henkilöä.
BBI on kansainvälinen pitkäaikaisiin infrastruktuuri-investointeihin
keskittynyt investointiyhtiö, jonka toimialoja ovat kuljetus- ja
satamatoiminnot, kiinteistöt sekä energia-ala. Sen omistamien ja operoimien
satamien kautta kulkee maailmanlaajuisesti vuosittain noin 150 miljoonaa
tonnia tavaraa. Yhtiön vuosiliikevaihto on noin 0,8 miljardia euroa ja sen
palveluksessa työskentelee noin 2 900 henkilöä.
Yrityskauppaa koskeva lehdistötilaisuus pidettiin Rauman kaupungintalolla
torstaina 11.10. kello 14.30.
Päivitetty:
11.10.2007
|