| |

Tavupolku auttaa lukemisen ja kirjoittamisen oppimisessa
Rauman ja Eurajoen esiopetukset ovat
yhdessä kehittäneet ohjelman, jonka avulla lapset omaksuvat helposti
kirjoitus- ja lukutaidon alkeet. Tavupolku-nimisen ohjelman kehittäminen on
kestänyt kaksi vuotta. Turun Yliopiston Oppimistutkimuskeskus on päättänyt
julkaista menetelmästä kirjan.
Tavupolku on ohjelma, joka johdattaa
lapset toiminnallisten leikkien avulla omaksumaan kirjoitustaidon alkeita.
Lapsille läheisten eläin- ja satuhahmojen kanssa opitaan irrottamaan
sanoista yksinkertaisia tavuja, löytämään omaa ääntämistä ja nimeämään
äänteitä vastaavat kirjaimet. Esiopetuksessa apuna käytettävän menetelmän
tavoitteena on, että lapsi kouluun mennessään tietää, mistä lukemisessa ja
kirjoittamisessa on kysymys.
Lapset ovat olleet innolla mukana
harjoituksissa ja he ovat tavoitteiden saavuttamisen myötä saaneet kokea
aitoa onnistumisen iloa. Oppimistulokset ryhmissä ovat olleet hyviä ja
ohjelmalla onnistuttiin auttaman erityisesti niitä lapsia, joille lukemisen
ja kirjoittamisen perusvalmiuksien omaksuminen oli vaikeinta.
Tavupolkua kehittäneestä työstä on
vastannut Rauman kansanterveystyön kuntayhtymän psykologi Jorma Jokela.
Työryhmän raumalaisia jäseniä ovat olleet lastentarhanopettajat Tuula Törni,
Soili Arvela, Sirkka-Liisa Eräviita, Jaana Iltanen, Helena Vuorisalo, Sari
Olander sekä erityislastentarhanopettajat Malla Isaksson, Ulla Selänne,
Kirsti Jussila ja Saija Tanhuanpää. Rauman opetustoimesta osallistui
erityisopettaja Marjaana Timari - Muurinen.
Päivitetty:
14.08.2006
|
|
|
|
|
| |
 |
|
| |
|
|
|
|
|
| |
 |
|
| |
|
|
| Psykologi Jorma Jokela ja
lastentarhanopettaja Tuula Törni esittelivät Tavupolku-ohjelmaa. |
|
|