Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ammatillinen koulutus houkuttelee nuoria Raumalla

Rauman ammattiopistossa opiskelee tällä hetkellä ennätysmäärä nuoria. Perustutkinnon suorittajia on 1493 ja kaikkien opiskelijoiden määrä on lähes 1900.

Ammattiopisto täpötäynnä

Rauman ammattiopisto on viimeiseen paikkaan asti täynnä. Kaikille aloille on löytynyt runsaasti opiskelijoita. Myös kone- ja metalliala sai tänä syksynä piristysruiskeen, kun uusia opiskelijoita ilmoittautui peräti 40.

Ammatillisen koulutuksen imagon nostamiseksi on tehty paljon töitä. Lisäksi valoisat työllisyysnäkymät ovat antaneet potkua ammatillisen koulutuksen suosion nousuun nuorten keskuudessa. Myös erilaiset kilpailut kuten Taitaja-kisat ovat lisänneet nuorten kiinnostusta ammatilliseen koulutukseen.


Uusi kokeiluohjelma tutustuttaa eri aloihin

Rauman ammattiopistossa käynnistyi elokuussa uusi koulutuksen kokeiluohjelma. Se antaa perusopetuksen päättäville nuorille mahdollisuuden tutustua eri aloihin ja niiden opintoihin ennen lopullista alan valintaa. Ohjaavan ja valmistavan koulutuksen avulla madalletaan nuorten kynnystä siirtyä ammatilliseen koulutukseen sekä vähennetään koulutuksen keskeyttämistä.

Päivitetty: 10.10.2006