Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Rauman ammattiopistossa toteutettu ensimmäinen ammattikalastajille räätälöity koulutus

Rauman ammattiopiston Merenkulkualalla on vuoden 2006 mittaan toteutettu Suomen ensimmäinen STCW-F –yleissopimusliitteen mukainen kalastusaluksen päällikkökoulutus.

Nyt päättymässä olevan koulutuksen myötä sen suorittaneet kalastajat täyttävät kalastusaluksen päälliköltä vaadittavan osaamisen kalastusaluksen päällikön ja perämiehen pätevyyskirjan saamiseksi kalastettaessa Itämeren pääaltaalla yli 24 metrin aluksilla.

Koulutuksen valmistelu lähti liikkeelle suomalaisen kalastuselinkeinon ehdotuksesta ja tarpeista. Opetushallitus teki kansainvälisiin vaatimuksiin pohjautuvan päätöksen kalastusaluksen päällikön opetussuunnitelman näyttötutkinnon perusteista toukokuussa 2005 ja tämän jälkeen ammattiopistossa aloitettiin valmistelut koulutuksen aloittamiseksi Raumalla.

Kaikkiaan 20 opintoviikon laajuinen koulutus aloitettiin vuoden 2006 alussa ja se on kymmenen osanottajan osalta päättymässä onnistuneesti 27.10.2006. Koulutus toteutettiin näyttötutkintopohjaisena aikuiskoulutuksena valtionosuuspohjaisella yksikköhinta-rahoituksella ja läheisessä yhteistyössä Suomen Ammattikalastajaliiton kanssa. Koulutus toteutettiin työelämälähtöisesti siten, että se voitiin suorittaa joustavasti työn ohessa.

Kokemukset uudesta koulutuksesta ovat olleet niin koulutuksen järjestäjän kuin opiskelijoidenkin tahoilla hyvin positiivisia ja tavoitteena on jatkaa ja laajentaa hyvin alkanutta yhteistyötä Rauman ammattiopiston Merenkulkualan ja kalastuselinkeinon välillä.

Vuonna 2006 pääammattikalastajina toimii noin 700 henkilöä. Lisäksi meri- ja sisävesialueella on reilut 2000 osa-aikaista tai sivutoimista kalastajaa. Kalastusalusrekisterissä oli 1.1.2005 yhteensä 3.393 kalastusalusta. Näistä 24 kpl oli tunnuspituudeltaan yli 24-metrisiä. Alukset kalastavat mm. silakkaa, turskaa, kilohailia ja lohta, operoiden pääosin Suomenlahdella, Pohjanlahdella ja Itämeren pääaltaalla sekä Etelä-Itämerellä.

Useiden tutkimusten mukaan kalastajan ammatti on yksi maailman vaarallisimmista. Turvallisuuskysymykset ovat viime vuosina nousseet esille, kun vakavia onnettomuuksia on tapahtunut niin troolialuksille kuin pienemmille aluksille ja yksin kalastaville. Vaarat ja riskit liittyvät useimmiten sekä alusten vakavuuskysymyksiin, muuhun meriturvallisuuteen että työturvallisuuteen. Samaan aikaan myös kalastusalusten kokoluokka on kasvanut ja tämän myötä myös koulutus- ja pätevyysvaatimukset kasvaneet.

Päivitetty: 26.10.2006