Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Energia-asiat esillä Raumalla

Energia-asiat olivat esillä tiistaina 19.11. Rauman kaupunginvaltuuston istuntosalissa Suomen Kuntaliiton Motivan tukemana järjestämässä Uusiutuvien energialähteiden käyttö ja edistäminen kunnissa –tapahtumassa. Päivä painottui erityisesti puuenergiaan, mutta lisäksi mm. lämpöpumppusovellutukset, biokaasu sekä jätteen muu energiahyödyntäminen olivat esillä. Tilaisuuteen osallistui noin viisikymmentä kuntien viranhaltijaa ja luottamushenkilöä.

Rauma on Helsingin jälkeen maamme toiseksi suurin energiankäyttäjä. Täällä energian käyttö lähes kaksinkertaistui  vuodesta 1990 vuoteen 2000 mennessä. Suurin osa Raumalla käytetystä energiasta – peräti 90% - meni teollisuuden kulutukseen. Uusiutuvien energiamuotojen osuus Raumalla oli kuitenkin 68% energian kokonaiskulutuksesta, mikä on erittäin korkea luku, sillä koko Suomessa vastaava luku oli keskimäärin 25%.

Kasvihuonekaasupäästöjen kohdalla Rauman kehitys on ollut myös myönteinen. V. 2000 Raumalla vapautui näitä päästöjä 30% vähemmän kuin v.1990. Tähän on päästy korvaamalla öljyn käyttöä  lämmityksessä puupohjaisella polttoaineella, lisäämällä lämpöpumppujen käyttöä sähkö-lämmitteisissä rakennuksissa, rakentamalla tuulivoimaa ja aurinkolämpökeräimiä, energian säästöllä sekä muiden paikallisten energiapotentiaalien hyödyntämisellä.
Käyttämättömiä paikallisia energialähteitä löytyy Rauman alueelta laskentatavasta riippuen kuitenkin 500 – 1.000 GWh/a:n edestä.

 

 

Päivitetty: 02.02.2006

 
 
Ympäristöinsinööri Kalevi Luoma Suomen Kuntaliitosta avasi Kunta ja uusiutuva energia -tilaisuuden Raumalla, jossa kymmenkunta asiantuntijaa selvitteli energia-asioita.