Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Huittisten aikuiskoulutuskeskus on valittu vuoden 2007 satakuntalaiseksi logistiikkayritykseksi

Suomen logistiikkayhdistyksen Satakunnan piiri on nimennyt Huittisten aikuiskoulutuskeskuksen vuoden 2007 satakuntalaiseksi logistiikkayritykseksi. Nimeämisen perusteina todetaan, että aikuiskoulutuskeskus on 35-vuotisen olemassaolonsa aikana kouluttanut tuhansia yhdistelmä- ja linja-auton kuljettajia luoden tiiviit yhteistyösuhteet alueen yritysten kanssa. Näin koulutusohjelmissa on kyetty huomioimaan yrityselämän asettamat alati kasvavat kuljettajien osaamistarpeet. Satakunnan logistiikkayritys valittiin nyt kymmenennen kerran.

Vuoden satakuntalaiseksi logistiikkayritykseksi valitaan yritys tai yhteisö, joka on tehnyt maakunnassamme tasokasta ja pitkäjänteistä työtä logistiikkansa kehittämisessä. Toiminnan on oltava taloudellista, tehokasta, laadukasta sekä ympäristön ja henkilöstön huomioon ottavaa. Yhteistyö ja kumppanuus näkyvät toiminnassa. Yritys hyödyntää tietojärjestelmiä, osallistuu koulutukseen ja kouluttaa itse henkilöstöään.

Huittisten aikuiskoulutuskeskus tarjoaa ratkaisuja kuljetuspulaan

Suomalainen teollisuus on esittänyt useissa tilanteissa aiheellisen huolensa kuljetusalaa vaivaavasta kuljettajapulasta. Suurten ikäluokkien poistuminen koskettaa erityisen vahvasti juuri kuljetusalaa, koska alan arvostus ei vastaa enää kuljettajien koulutusvaatimuksia. Tilanteeseen vaikuttaa vielä osaltaan uusi perustason ammattipätevyysdirektiivi, jonka myötä pakollista koulutusta kuljettajille lisätään huomattavasti.

Huittisten aikuiskoulutuskeskus kehittää ja toteuttaa aktiivisesti uusia koulutuksia lisätäkseen kuljetusalan vetovoimaisuutta ja saadakseen kuljetusalasta kiinnostuneiden määrän kasvuun. Esimerkkeinä voidaan mainita NOSTE-koulutus (ammatillista koulutusta henkilöille, joilta puuttuu tutkinto), oppisopimuskoulutus sekä työperusteisen maahanmuuton hallittu kehittäminen. Uusia yrityksiä ja työelämän edustajia kaivataan yhteistyöhön erityisesti oppisopimuskoulutukseen liittyen.

Huittisten aikuiskoulutuskeskuksesta on tulossa työperusteisen maahanmuuton osaamiskeskus Kaakkois-Satakunnan alueella. Valtakunnan tasolla tehdään yhteistyötä muiden vastaavien osaamiskeskusten kanssa. Huittisten aikuiskoulutuskeskus on lisäksi koordinoinut Sotilaskuljettajasta kuljetusalan ammattilaiseksi -kehittämishanketta, jossa puolustusvoimien sotilaskuljettajakoulutus ja kuljetusalan ammatillinen koulutus yhdistetään toimintamalliksi. Toimintatapa tarjoaa mahdollisuuden kehittyä sotilaskuljettajasta kuljetusalan ammattilaiseksi tarjoamalla tilaisuuden kuljetusalan ammatillisen tutkinnon sekä ammattipätevyyskoulutuksen perustason suorittamiseen osittain varusmiespalvelusaikana tai kohtuullisen lyhyen ajan kuluessa kotiutumisesta.

Satakunnan logistiikkayhdistys haluaa myöntämällä Vuoden 2007 Satakuntalainen logistiikkayritys –palkinnon Huittisten aikuiskoulutuskeskukselle olla omalta osaltaan nostamassa esille alaa piinaavan työvoimapulan. Samalla palkinnon myöntäminen on huomionosoitus aikuiskoulutuskeskuksen pitkäjänteiselle ja innovatiiviselle työlle maakuntamme kuljettajakoulutuksen antajana.

Huittisten aikuiskoulutuskeskus

 

Ajankohtaista -sivulle

Kaupungin etusivulle

Päivitetty: 11.03.2008