Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Musiikkia, laulua ja lausuntaa itsenäisyyspäivän juhlassa

Rauma-salissa 6.12. pidetyn itsenäisyyspäivän juhla tarjosi yleisölle musiikkia, laulua ja lausuntaa. Juhla aloitettiin laulamalla yhdessä Lippulaulu, jonka jälkeen kaupunginvaltuutettu Merja Valkoja piti tervehdyspuheen.

Tervehdyspuheen jälkeen kuultiin musiikkia ja laulua Rauman Puhallinorkesterin ja Lauluyhtye Myyttin esittäminä. Tilaisuuden juhlapuheen piti Rauman opettajankoulutuslaitoksen johtaja Heimo Nupponen. Juhlapuheen jälkeen oli vuorossa Rauman musiikkiopiston kansanlaulusikermä ja Värsym Baohajien lausunta esitykset.

Juhlassa jaettiin myös kaupungin kulttuuripalkinnot sekä vuoden nuorisoteko ja vuoden ikiliikkujat tunnustukset. Tilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Maamme-lauluun ja lippujen poistumiseen.

Rauman kaupunki järjestää itsenäisyyspäivän juhlan joka vuosi. Juhla on kaikille avoin ja sen kunniavieraita ovat sotiemme veteraanit.

Kulttuuripalkinnot 2008
Liikunta-nuorisolautakunnan huomionosoitukset
Lue opettajankoulutuslaitoksen johtaja Heimo Nupponen puhe
Lue kaupunginvaltuutettu Merja Valkojan tervehdyspuhe

Päivitetty: 08.12.2008

 

 
  • linkit ym.