|

Äijänsuon jalkapallokentän peruskorjaus loppusuoralla
Äijänsuolle rakennettiin 64 x 105 m2 tekonurmikenttä. Kentän koko täyttää SPL:n minimivaatimukset
kaikissa kotimaisissa otteluissa. Tekonurmi on pitkänukkainen nurmi, ja kentän jousto saadaan aikaan nukan
kumirouhetäytteellä. Tekonurmikentällä ei tarvita viikottaisen käyttöajan rajoitusta kuten luonnonnurmella. SPL ja
kansainväliset jalkapallojärjestöt pyrkivät siihen, että tekonurmi hyväksytään viralliseksi pelialustaksi kaikilla
tasoilla.
Kentän peruskorjaus ei ole vielä kokonaisuudessaan valmis.
Kentän aitaa rakennetaan parhaillaan ja kentän takaa nykyisin kiertävä tie tullaan sulkemaan ajoneuvojen
läpikulkuliikenteeltä. Kentän pelaaja-aitioiden rakentaminen on myös käynnissä.
Kentälle rakennettava valaistus on kansallisen tason otteluihin ja rajoitetusti televisiointiin riittävä. Tänä
vuonna on rakennettu kaapeloinnit ja ensi vuonna rakennetaan valaistuksen toinen vaihe (pylväät, valaisimet ja
pääkeskus).
Kentän nykyistä katsomoa pienennettiin neljän alimman askelman verran. Tämä siksi, että kentälle saadaan
minimileveys vaadittavine suojaetäisyyksineen. Kentän korkeusasemaa ei muutettu.
Kenttä on hyvin vettä läpäisevä, kenttä kuivuu nopeasti sateen jälkeen, eikä sinne synny lammikoita helposti.
Kentälle rakennettiin uusi salaojitus ja salaojituskerrokset.
Kentälle rakennetun lämmitysjärjestelmän lämpölähteenä käytetään jäähallin lauhdelämpöä. Kenttä on tällä
lämmitysjärjestelmällä pelattavassa kunnossa maaliskuun lopulta marraskuun loppuun (keskimääräisillä lämpötiloilla).
Päivitetty: 02.02.2006
|