RAUMAN 570-JUHLAVUODEN TAVOITTEENA RAUMA-PERINNÖN SIIRTÄMINEN JA
YHDESSÄ TEKEMISEN RIEMU
Rauman kaupungin juhlavuotta suunnitteleva ja koordinoiva
työryhmä on linjannut juhlavuoden viettoa ja koonnut
tapahtumakalenterin rungoksi kaupungin itse toteuttamia tapahtumia.
Vuoden juhlinnassa korostuu yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen
meininki. Juhlavuoden viettoon kutsutaan kaikki ikäryhmät lapsista
senioreihin.
Juhlavuosi ei synny pelkästään kaupungin järjestelyillä vaan mukaan
toivotaan raumalaisia yhdistyksiä, järjestöjä ja muita toimijoita.
Kaikilla on lupa järjestää juhlavuoden merkeissä tapahtumia
kuntalaisten iloksi. Tapahtumat voivat olla pieniä tai suuria.
Kaupunki tarjoaa järjestäjille näkyvyyttä juhlavuoden
markkinoinnissa.
Markkinointia varten on suunniteltu juhlavuoden logo, joka tulee
näkymään ainakin postikortissa ja -merkissä, erikoisleimassa,
lehtimainonnassa, banderolleissa ja kaupungin nettisivuilla.
Juhlavuoden tarjonta erottautuu muista tapahtumista omalla
ilmeellään, joka myötäilee kaupungin nykyistä graafista ilmettä.
Kaikki juhlavuoden tapahtumat voivat ja toivottavasti myös käyttävät
juhlavuoden ilmettä ja logoa.
Juhlavuosityöryhmän tavoitteena on, että ensi vuonna
kiinnitettäisiin erityistä huomiota Rauma-perinnön siirtämiseen
tuleville sukupolville. Siksi Rauman päiväkodeissa, kouluissa,
laitoksissa ja seniorityössä pyritään lisäämään lasten tietämystä
vanhoista perinteistä samoin kuin senioreitten tietämystä nuorten
harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista. Kansallispuistot, luonto
ja sen säilyttäminen sekä meri pyritään ottamaan erityisaiheina
esille opetuksessa. Kansalaisopiston opinto-ohjelmaan ja museoidemme
näyttelyihin toimikunta ehdottaa entisestään lisättäväksi
raumalaisia aiheita.
Ensi vuonna kaupunkikuvassa näkyvät juhlavuoden banderollit sekä
valo- ja pylväsmainokset. Raumalaisten viihtyvyyttä ja kaupunkimme
vetovoimaisuutta lisätään mm. aloittamalla liikennepuiston ja sen
yhteydessä olevan leikkipuiston kunnostaminen. Kanalin Sulotar
-veistosryhmän Väinämöinen korvataan Sammakkoprinssillä.
Vuoden vaihtumista juhlistetaan Kanalinmutkan tapahtumassa ja
ilotulituksella. Rauman syntymäpäivän, 17.4.2012, aikaan
järjestetään juhlaviikko ja Pitsiviikkoakin vietetään juhlavuoden
merkeissä.
Juhlavuoden nettisivut aukeavat lokakuun puolenvälin jälkeen. Linkki
juhlavuoteen löytyy kaupungin etusivulta osoitteesta
www.rauma.fi.
Lisätietoja antaa
ja raumalaisten yhdistysten ja toimijoiden yhteydenottoja odottaa:
Sirpa Liukkonen
Rauman 570-juhlavuoden projektisihteeri
puh. 02 834 3014
sirpa.liukkonen@rauma.fi