Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Kaduille ja puistoille uusia nimiä

Rauman kaupungin nimistötoimikunta esittää uusia nimiä kaduille ja puistoille. Uusia nimiä saadaan esimerkiksi Leikari-Lampolan asemakaava-alueelle ja entisille Ernamon ja Oraksen teollisuustonteille. Myös Islantilainen ystävyyskaupunki pääsee Rauman katunimiluetteloon. 

Ernamon ja Oraksen entiset teollisuustontit Rautatienkadun ja Rauhankadun välissä muuttuvat Rautatienkadun ja Hakunintien asemakaavan muutoksessa asuinkortteleiksi. Alueelle syntyy kaksi poikkikatua, joille nimistötoimikunta esittää nimiksi Sveninkatu ja Taistonkatu kenkätehtailijoiden Sven Ernamon ja Taisto Alhosen mukaan. Korttelin länsipuolella oleva puisto esitetään nimettäväksi Eelis Kaalamon mukaan Kaalamonpuistoksi. Eelis Kaalamo laati v. 1937 alueelle merkittävän asemakaavan.

Leikari-Lampolan eli Radanvarsitien asemakaavan muutoksessa annetaan monta uutta nimeä. Leikarinpuisto laajenee ja Pyypolku jatkuu. Hakunintie ulottuu satamasta Syvärauman-kadun risteykseen, josta katu jatkuu itään Hakunintienä sairaalan risteykseen saakka. Hakunintieltä laskeudutaan Luoteisväylälle Leikarinkaarta pitkin. Sorkantie tulee päättymään tähän ramppiin eikä enää ulotu Luoteisväylään saakka. Uuden kevyen liikenteen väylän, radan ali McDonald’sin itäpuolella, nimeksi esitetään Leikarinpolku.
Papinpellon asuntoalueelle tynnyritehtaan taakse kaavoitetaan puisto, jonka nimeksi tulee Papinpelto.

Rauman ystävyyskaupunkien mukaan on annettu nimiä kaduille ja puistoille Varemäessä. Islantilaisen ystävyyskaupungin Bessastadahreppurin mukaan ei ole nimetty mitään. Nimi on kokonaisena hankala käyttönimeksi. Energialaitoksen länsipuolella olevalle jalankulku- ja pyörätielle esitetään nimeksi lyhennelmä Reppurinpolku.

Nimistötoimikunta teki ehdotuksen uusista nimistä 11.2. pidetyssä kokouksessa. Uudet nimet ja nimimuutokset menevät vielä kaupunginhallituksen kaavoitusjaoston päätettäväksi. Kaavoitusjaoston seuraava kokous on maaliskuun lopulla.

Uudet nimet Rautatienkadun ja Hakunintien asemakaavassa(pdf)

Uudet nimet Radanvarsitien (Leikari-Lampola) asemakaavassa(pdf)

Päivitetty: 02.02.2006