Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Arkeologit tutkivat Kalatoria kesäkuussa

Rauman Kalatori on saanut kesän kunniaksi uuden käyttötarkoituksen: parkkipaikan on vallannut kymmenhenkinen arkeologiryhmä. Heidät on kutsunut töihin Rauman kaupungin tekninen virasto, joka aikoo tehdä Kalatorille peruskunnostuksen muutaman vuoden sisällä. Pinnoitteet, liikennejärjestelyt ja jalkakäytävät on tarkoitus uusia kokonaan. ’’Ennen sitä arkeologit tekevät alueella pelastus- ja koekaivauksia. Näin varmistetaan, että tulevien rakennustöiden yhteydessä ei hävitetä olennaista tietoa Rauman historiasta’’, kertoo kaupungin kunnallistekniikan päällikkö Antti Kolehmainen. Kalatorilla on tiettävästi ollut asutusta jo 1300-luvulta saakka. Museoviraston määräysten mukaan rakennustyöt saa aloittaa vasta sen jälkeen, kun arkeologit ovat tutkineet kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen. Asukkaiden arkeen kaivaukset eivät Kolehmaisen mukaan vaikuta: ’’Autoilijoille riittää pysäköintitilaa kadunvarsilla, eikä meluhaittoja tule’’. Tori on käytössä normaalisti jälleen heinäkuussa.

Kalatori on todellinen aarreaitta

Kaivausten johtaja Andreas Koivisto uskoo, että Kalatorilla on aarteenetsijöille paljon annettavaa: ’’Ensisijaisesti pyrimme selvittämään alueen vanhaa maankäyttöä. Alueelta on mahdollista löytää vanhoja asuinrakenteita sekä uudenlaista tietoa 1300-luvun elämästä’’. Aikamatka 1300-luvulle kestää kuitenkin vielä hetken, sillä menneet vuosisadat tulevat esille maakerroksittain. Tällä hetkellä arkeologit käyvät läpi 1600- 1700-luvun maakerrosta. ’’Olemme löytäneet lasi- ja keramiikka-astioita, liitupiippuja, lasihelmiä, nahkapaloja ja nappeja’’, Koivisto kertoo. Kaivausten johtajalla on myös oma suosikkiaarteensa: ’’Tähän asti hienoimpia löytöjä ovat ruotsalaiset kolikot’’. Suurin osa löydetyistä esineistä on päätynyt maahan vahingossa, joten tavaroiden kadottaminen on ollut osa ihmisluontoa jo tuolloin.

Kaivausten kulttuurihistoriallinen merkitys selviää vasta talvella, kun esineet viedään Museoviraston tutkittavaksi Helsinkiin. Silloin päätetään, onko tarvetta jatkaa tutkimuksia myös kesällä 2010. Tänä vuonna löydettyjä aarteita voi käydä ihailemassa kotiseutumuseo Marelassa kesäkuun loppuun asti.
 

Päivitetty: 08.06.2009

 
Arkeologien aarteisiin kuuluvat mm. liitupiipun koppa, koristehela ja kuparinappi.

 
  • linkit ym.
,
Maakerrosten huolellinen seulominen on tärkeä työvaihe.
Andreas Koiviston mukaan arkeologien työ muistuttaa joskus hiekkalaatikolla leikkimistä.