|

Kansainvälinen Rauma - viikonvaihde sai hyvän
vastaanoton
Rauman kaupungin 560-juhlavuoden tapahtuma
”Kansainvälinen Rauma –viikonvaihde” herätti suuren yleisön
mielenkiinnon.
Näyttelykohteissa ja tapahtumapaikoilla
oli kävijöitä yhteensä n. 5000. Lisäksi 4500 koululaista ja opiskelijaa sai
viikon ajan tutustua eri maiden herkkuihin. Eri seurakunnat järjestivät omia
tapahtumia.
Kansainvälisestä viikonvaihteesta saatiin paljon
myönteistä palautetta, jossa toivottiin tapahtuman saavan jatkoa.
Anundilanaukiolla tanssittiin
Anundilanaukio on mitä
mainioin esiintymispaikka taiteilijoille ja siinä on helppo kohdata yleisö.
Aukiolla oli monipuolista ohjelmaa yleisölle, mm
kiinalaista aamuvoimistelua ja tanssia. RaumArsin taiteilijavieras Daniel
Gwirtzman veti tanssikurssin keskuspuistossa sunnuntaina kaikille
halukkaille.
Valtuustosalissa esiteltiin Raumalaisia
kansainvälisiä suuryrityksiä
Viikonvaihteen aikana kaupungintalolla pääsi
tutustumaan kansainvälisten raumalaisyritysten toimintaan ja ”Mausteita
maailmalta” vitriininäyttelyyn. Ravintola Pruutmestarskassa sai nauttia
ranskalaisista herkuista pitsi –ja tilkkutyönäyttelyn ohella.
Posellissa tutustuttiin eri maiden kulttuureihin ja
vaihto-oppilastoimintaan
Kulttuuritalo Posellissa oli mahdollisuus tutustua
eri maiden kulttuureihin ystävyysseurojen, seurakuntien ja yhdistysten
luotsaamana. Posellin kansainvälisessä kahvilassa oli joka päivä eri maiden
herkkuja aina afrikkalaisesta aasialaiseen makunautintoon.
Basaariteltassa myytiin eksoottisia
tuotteita.
Päivitetty:
02.02.2006
|