| |

Kaupungin kesätyöt helpottavat työllistymistä
’’Olin
jo ehtinyt luopua toivosta, mutta yllätyin positiivisesti saatuani töitä
vielä kesäkuussa’’, iloitsee 16-vuotias Saku Kopteff. Kaupungilla
jaossa olleet 149 kesätyöpaikkaa ovat olleet monen nuoren pelastus. Kesken
työpäivän tavoitetut matkailuneuvoja Outi Lehtorinne, vanhustenhoitaja
Kerttu Koskinen ja puistotyöntekijä Saku Kopteff ovat yksimielisiä siitä,
että taantuma on vaikeuttanut työnhakua.
Kopteffilla oli hyvä syy hakeutua kaupungille: ’’En edes lähettänyt
hakemusta muualle, sillä yritykset harvemmin palkkaavat näin nuoria’’.
Kuukauden pituisessa pestissä parasta ovat tähän asti olleet mukavat
työkaverit. ’’Työtehtävistä inhottavinta on nokkosten repiminen, mutta
haravointi on toisaalta rentoa puuhaa’’, puistotyöntekijä analysoi
työnkuvaansa.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla
Matkailuneuvoja Outi Lehtorinteeltä haastattelu ei irtoa pikkusormea
napsauttamalla: ’’Meillä on kauhea kiire, mutta ehkä ehdin vaihtaa pari
sanaa’’. Kun haastattelupöytään vihdoin päästään, entinen raumalainen toteaa
työn olevan tuplavoitto: ’’Opiskelen Malmön yliopistossa kansainvälistä
politiikkaa, joten työtehtävät tukevat opintojani – lisäksi halusin myös
palata kesäksi Raumalle’’. 22-vuotias Lehtorinne työskenteli Rauman
matkailuinfossa jo edellisenä kesänä, jolloin hän ihastui tehtävässä
erityisesti ihmisläheisyyteen ja haastavuuteen. Välillä vierailijoita
askarruttavat asiat vaativat matkailuneuvojalta salapoliisikykyjen lisäksi
pokerinaamaa. ’’Minulta on kysytty nopeinta kävelyreittiä Kylmäpihlajan
majakalle tai astellaan sisään kysymään, missä on Vanha Rauma’’, Lehtorinne
hymyilee. Selvennettäköön vielä, että matkailuneuvojan työpiste sijaitsee
Raatihuoneella – Vanhan Rauman ytimessä.
Mukana viimeisissä hetkissä
Kun matkailuneuvoja auttaa ihmisiä irrottautumaan arjesta, Sinisaaren
palvelukeskuksessa työskentelevän Kerttu Koskisen tehtävänä on pitää
heidät siinä kiinni. Aivan perinteisestä vanhainkodista ei ole kysymys:
vanhuksilla on omat asunnot ja he voivat ostaa kaupungilta esimerkiksi
siivous- ja ruokapalveluita tarpeen mukaan. Koskisen tehtävänä on huolehtia
vanhusten perustarpeista. Aina hoitajan työpäivät eivät ole
auringonpaistetta: ’’Haluaisin ehtiä juttelemaan asukkaiden kanssa pidempään
- olen huomannut, että vanheneminen ei ole helppoa fyysisesti – eikä
henkisesti’’.
Antoisimpia hetkiä työssä kokee silloin, kun vanhukset intoutuvat kertomaan
menneisyydestään: ’’Kiltinnäköisestä mummosta ei aina heti arvaisi, että
hänelläkin on ollut joskus villi nuoruus!’’, 21-vuotias sosionomiopiskelija
hymyilee. Koskinen kuiskaa, että ensimmäisen kuolemantapauksen kohtaaminen
jännittää häntä jonkin verran. Varsinkin silloin, jos kyseessä on
tutustumisen myötä läheiseksi tullut ihminen.
Päivitetty:
30.07.2009
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Puistotyöntekijän pesti on
16-vuotiaan Sakun ensimmäinen työpaikka. |

| Matkailuneuvojat neuvovat turisteja
Raatihuoneella, mutta opastusta saa myös puhelimitse ja sähköpostitse. |

| Sinisaaren palvelukeskuksen asukkaille tarjotaan
yhteisiä jumppahetkiä ja muita harrastusmahdollisuuksia. |
|
|