| |

Kaupunginhallitus esittää veroprosenttien pitämistä
ennallaan
Rauman kaupunginhallitus päätti maanantaina 23.10.
esittää valtuustolle sekä tuloveroprosentin että kiinteistöveroprosentin
pitämistä ennallaan. Parhaillaan kaupunginhallituksen käsittelyssä oleva
vuoden 2007 talousarvioehdotus on laadittu nykyiselle 18,00 prosentin
tuloverolle ja voimassaoleville kiinteistöveroprosenteille. Yleinen
kiinteistöveroprosentti Raumalla on 0,68 , vakituisen asunnon 0,24 ja muun
asuinrakennuksen 0,75.
Ensi vuoden talousarvioehdotuksessa päädytään 464 000
euron alijäämään. Tulosta parantavat Kodisjoen ja Rauman kuntaliitoksen
korvaukset, jotka ovat yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Lisäksi valtio maksaa
kunnille ensi vuonna kertaluonteisena ”pakkolainan” takaisinmaksua, joka on
Raumalle 1,1 miljoonaa euroa.
Edellä mainitut 2,8 miljoonan euron kertaluonteiset
ulkoiset tuloerät ja sisäiseksi tuloeräksi merkitty 0,5 miljoonan euron
satamatien rakentamisraha merkitsevät yhteensä 0.61 tuloveroprosenttia
vastaavaa tuloa.
Vuosi 2008 tulee olemaan taloudellisesti huomattavasti
haasteellisempi kuin vuosi 2007, sillä kertaluonteiset tuloerät vähenevät
2,0 miljoonalla eurolla. Tämä merkitsee 0,38 prosenttiyksikön korotuspainetta
tuloveroprosenttiin. Myös terveydenhuollon vaatimat lisäpanostukset ja
vanhuspoliittisen strategian mukaiset menolisäykset aiheuttavat
korotustarvetta. Peruskoulu- ja lukioverkon tarkistuksesta sekä muiden
toimintojen kehittämisestä saatavat säästöt eivät riitä kattamaan
terveydenhuollon vaatimia lisäpanostuksia.
Rauman tuloveroprosenttia ja kiinteistöveroprosentteja
on nostettu viimeksi vuodelle 2005. Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti
on tänä vuonna 18,40 %. Raumalla sovellettavat kiinteistöveroprosentit ovat
noin 90 % kaikkien kuntien prosenteista.
Päivitetty:
25.10.2006
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Kaupunginhallituksen esityksen mukaan
vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti olisi ensi vuonna 0,24. |
|
|