
Kaupunginkirjastolle vieraskielisiä kirjalahjoituksia
Rauman kaupunginkirjasto saa täydennystä vieraskielisten kirjojen
kokoelmaansa. Sekä saksan- että ranskankielisistä kirjoista koostuvat
lahjoitukset tulevat tarpeeseen, sillä ydinvoimalatyömaa on tuonut
kirjastolle huomattavasti lisää ulkomaalaisia asiakkaita.
Goethe-Institut Helsingistä on lahjoittanut Rauman kaupunginkirjastolle
lähes sadan kirjan saksankielisen kokoelman, joka koostuu sekä aikuisten
että lasten kirjoista. Kirjat ovat viime vuosien tuotantoa. Pääosa
kokoelmasta on uutta kaunokirjallisuutta, mutta joukossa on myös
tietokirjallisuutta.
Goethe-Institutin lahjoittamat kirjat on koottu näyttelyksi pääkirjaston
ensimmäiseen kerrokseen. Esillä on myös kuvitettuja saksalaisia
lastenkirjoja. Instituutti kartoittaa samalla asiakkaiden mielipiteitä
kysymällä suosituksia suomeksi käännettävästä kaunokirjallisuudesta.
Vastaajien kesken arvotaan palkintoja.
Kaupunginkirjasto on saanut täydennystä myös Ranskan kulttuurikeskukselta,
joka on halunnut tukea ranskalaisten kirjojen lainausmahdollisuutta
Raumalla. Kulttuurikeskus on toimittanut kirjastoon sadan kirjan
siirtokirjakokoelman, jonka kirjat vaihdetaan toisiksi säännöllisin
väliajoin. Kirjat on sijoitettu pääkirjastossa poikkeuksellisella tavalla
kirjavaunuihin: aikuisten kirjat ovat toisen kerroksen neuvonnan vieressä ja
lasten kirjat lastenosaston neuvonnan lähellä. Siirtokirjakokoelman kirjojen
lainaus tapahtuu kuitenkin aivan normaalisti.
Nyt lahjoitetut kirjat ovat kaikkien kirjaston lainaajien käytettävissä.
Näin raumalaisilla on mainio tilaisuus ylläpitää kielitaitoaan saamalla
käsiinsä aivan uutta vieraskielistä kirjallisuutta.
Rauman kirjaston kokoelmissa on yhteensä noin 300 000 kirjaa, joista
vieraskielisiä 18 000. Englanninkielisiä kirjoja on eniten eli noin 10 000
nidettä. Ruotsin kielellä kirjoja löytyy kirjaston kokoelmista noin 4 000.
Yli sata nidettä löytyy lisäksi saksaksi (1 200), venäjäksi (400), ranskaksi
(300), viroksi (200) ja espanjaksi (120).
Rauman kaupunginkirjasto
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
16.06.2006
|