Lapin kirkonkylän koulussa vietettiin harjakaisia
Harjakaisia viettävän koulun uusi laajennusosa luovutetaan
käyttäjille ensi perjantaina. Urakat tosin jatkuvat tämän jälkeen v.
1992 valmistuneen koulun muutostöillä. Koko kohde valmistuu ensi
heinäkuun loppuun mennessä.
Kouluun valmistuvat tilat 2-asteiselle
peruskoululle (luokat 1-6), kahdelle esikouluryhmälle ja
iltapäiväkerholle. Laajennukseen valmistuvat kuuden opetustilan
lisäksi erilliset ATK- ja kieliluokat. Vanhan osan muutostyöt
sisältävät mm. eteläsiiven luokkatilojen muutokset esikoulukäyttöön
sekä muutokset opettajainhuoneessa, ruokasalitiloissa, ja
valmistuskeittiön muuttamisen jakelukeittiöksi. Koulurakennuksessa
tulee oppia saamaan n. 280 oppilasta eli kaikki entisen Lapin kunnan
alueella asuvat lapset. Samalla toiminta Kauklaisten, Kodiksamin ja
Kullanperän kouluissa päättyy.
Piha-alueella tehdään keväämmällä
pinnoitustöitä. Myös autopaikkoja sekä välituntipihan leikkipaikkoja
ja – laitteita uusitaan.
Koulun yhteenlaskettu kokonaisala on
2.984 m2, kerrosala 2.383 m2 ja tilavuus 12.500 m3. Laajennuksen
kokonaisala on 801 m2, kerrosala 730 m2, huoneistoala 662 m2 ja
tilavuus 3.050 m3.