|

Klustermus helli yleisöä,
naapureita ja bändejä
Nuoria rock-muusikoita esiintuova
Klustermus-festivaali rikkoi jälleen yleisöennätyksensä.
Kappelinsalmessa vieraili lauantaina 3000-4000
aurinkoisen kesäpäivän viettäjää.
Vuosi vuodelta paisuva yksipäiväinen
ilmaistapahtuma keräsi yleisöönsä monenlaista kuulijaa, lapsiperheistä
nuorisoon.
Satakuntalaisten esiintyjien lisäksi mukaan
ohjelmistoon oli ujutettu kulttimaineessa olevia pieniä bändejä ympäri Suomea.
Järjestyshäiriöitä tai meluhaittoja ei
koitunut.
- Sunnuntaina siivotessamme vielä roskia
naapurit tulivat kehumaan, ettei musiikki ollut häirinnyt, Klustermus ry:n
puheenjohtaja Lauri-Matti Parppei kertoo.
Ruokapalvelu pelasi bäkkärillä
Esiintyjät olivat tyytyväisiä tekniikkaan ja
roudaukseen.
Illalla soittovuorossa olleen helsinkiläisen Kometan pojat
kiittelivät backstagen kokin ruokapalvelua. Myös musiikkitarjonta sai kehuja.
- Ohjelmisto on mielenkiintoinen verrattuna
Helsingin ilmaisfestareihin. Niissä soitetaan yleensä mainstream-kamaa, solisti
Olavi Vänttinen sanoo.
Kävijäpuolelta suuri osa oli tullut paikalle
puskaradion houkuttelemana.
Yleinen motivaattori oli myös omien kavereiden
tai jälkikasvun esiintyminen festivaalilavalla.
- Tämä sopii ehdottomasti varttuneemmallekin.
Täällä on hyvä fiilis ja tosi rauhallista, lasten keikkoja odottava pariskunta
sanoo.
- Kaikki on toiminut. Vessoissakin on
luettavaa: Rumba ja Länsi-Suomi, Klustermuksessa useana kesänä viihtynyt Sanni
Aava hymyilee.
Sopimus kasvatti näkyvyyttä
Klustermus solmi tänä vuonna ensimmäistä kertaa
mainossopimuksen Rauman kaupungin kanssa.
Parppein mukaan sopimus mahdollisti laajemman
markkinoinnin ja investoinnit tulevaisuuteen.
-Näkyvyytemme kasvoi 75 prosenttia. Hankimme
myös lisää telttoja, kakkoslavaa kasvatettiin ja yleiseen sujuvuuteen ja
logistiikkaan panostettiin, Parppei luettelee.
Sponsoreiden määräkin kasvoi viime vuodesta.
Aiemmin tapahtuman järjestämiseen käytetyt varat tulivat talkooporukan omista
lompakoista.
Pieni lisä tuloihin rapsahti vapaaehtoisten
pääsymaksujen muodossa, joita kertyi tällä kertaa yli 200 euroa.
- Saatiin sillä ilmaistyövoimalle ruoat,
Parppei kuittaa.
Klustermus ry:n siipien alle mahtuu tapahtuman
ohella nykyisin levy-yhtiö Kaakao Records. Yhdistys järjestää myös klubi-iltoja
eri puolilla Suomea nimellä Klustermus saapuu kaupunkiin.
Lähimmät klubit on pidetty Turussa ja Porissa.
www.klustermus.fi
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
13.06.2008
|