Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Kotihoidon tuen kuntalisän houkuttelevuutta selvitetään kyselyllä

Rauman kaupunki suunnittelee kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönottoa. Tuki maksettaisiin Kelan maksaman kotihoidon tuen lisäksi perheille, joissa on alle 2-vuotias vuorohoitoa tarvitseva lapsi ja perheille, joissa on kolme tai useampi alle kouluikäinen lapsi. Molemmissa tapauksissa kuntalisän saamisen edellytyksenä olisi, että toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan kaikkia perheen alle kouluikäisiä lapsia. Tukea maksettaisiin 300 euroa kuukaudessa perhettä kohti.

Joulukuussa 2006 kaupunginhallitus antoi sosiaalitoimelle tehtäväksi valmistella kohdennetut kotihoidon tuen kuntalisät käyttöönotettavaksi 1.8.2007 alkaen. Kuntalisän käyttöönoton taustalla on kasvanut vuorohoidon tarve ja kuntalisän käyttöönotosta tehdyt kuntalaisaloitteet.

Kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönoton taloudellisista vaikutuksista on tehty laskelmia. Kuntalisällä saavutettavat säästöt perustuvat siihen olettamukseen, että kuntalisä kannustaa vanhempia jäämään kotiin hoitamaan lapsiaan, jotka muuten olisivat kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa. Mikäli kuntalisä ei vaikuta vanhempien valintoihin, siitä aiheutuu n. 72 000 euron vuotuiset lisäkustannukset. Kyselyllä kartoitetaan kuntalisän vaikutusta vanhempien valintoihin. Lisäksi kyselyssä kysytään, minkä suuruinen kuntalisän pitäisi olla, jotta perhe valitsisi kotihoidon.

Kyselyyn voi vastata kaupungin kotisivuilla 29.4.2007 asti.

 

Päivitetty: 17.04.2007