|

Tilatoimikunta esittää kouluverkon karsimista kuudella koululla
Säästyviä resursseja suunnataan opetukseen
Tilatoimikunta esittää yksimielisesti kaupunginhallitukselle kuuden
kouluyksikön yhdistämistä muihin kouluihin vuosina 2006-2009.
Kouluverkkouudistuksella suunnataan resursseja varsinaiseen opetukseen ja
turvataan laadukas perusopetus. Muihin kouluyksiköihin yhdistyvät koulut
ovat Sampaanala, Voiluoto, Sorkka, Nihattula, Vermuntila ja Vasarainen.
Tilatoimikunnan torstaina tekemän ehdotuksen mukaan Sampaanalan koulu
yhdistetään Nanun ja Kortelan kouluihin jo ensi syyslukukauden alusta
lähtien. Seuraavana vuonna (1.8.2007) Sorkan koulu yhdistetään Kaaron ja
Uotilan kouluihin, Voiluodon koulu Unajan kouluun ja Nihattulan koulu
Vasaraisten ja Uotilan kouluihin. Pitkän tai vaarallisen koulumatkan
kulkijoille on varauduttu järjestämään kuljetus.
Kaksi
vuotta myöhemmin (1.8.2009) Vermuntilan koulu yhdistetään Unajan kouluun ja
Vasaraisten koulu Kourujärven kouluun. Muutokset edellyttävät Unajan koulun
laajentamista. Myös erityisopetusta antavan Ankkuripuiston koulun on määrä
siirtyä, kun Nanusta vapautuu tilaa Arevan kansainväliseltä koululta. Siirto
tapahtuu aikaisintaan vuonna 2009.
Tilatoimikunnan jäsenistä Mari Suvanto esitti, että Voiluodon koululaisten
siirtyminen Unajaan olisi toteutettu vasta vuonna 2009. Heljä Siitonen
ehdotti, että Voiluodon lisäksi myös Sorkan ja Nihattulan koululaisten
siirrot tehtäisiin vasta vuonna 2009. Kumpikaan ehdotus ei saanut kannatusta
toimikunnassa.
Raumalla on poikkeuksellisen tiheä kouluverkko. Oppilasmäärien jatkuva
väheneminen on aiheuttanut sen, että yhä suurempi osuus opetustoimeen
suunnatusta rahoituksesta kuluu tilojen ylläpitämiseen. Lukuvuodesta
1995-1996 lukuvuoteen 2009-2010 oppilasmäärän vähennys on noin 500 eli 20
prosenttia koko oppilasmäärästä.
Kouluverkon karsimisella
kaupunki haluaa turvata laadukkaan perusopetuksen ja luoda nykyaikaiset
opettamisen edellytykset tulevaisuudessa. Suunnitellulla
kouluverkkouudistuksella arvioidaan saatavan 715 000 euron vuotuiset
säästöt.
Toimikunnalle tuotu esitys
oli kaupunginjohtajan ja opetustoimenjohtajan yhteistyönä valmistelema ja
sen taustalla oli rehtoriryhmän tekemä 1-6 luokkien kouluverkkoselvitys.
Esityksen lähtökohtana on, että tulevaisuudessa kaikki 1.-6. luokkien
opetusta antavat koulut ovat vähintään yksisarjaisia eli koulussa on yksi
perusopetusryhmä kutakin ikäluokkaa.
Tilatoimikunnan esitys
tulee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi toukokuun aikana. Lopullisen
päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto. Ennen kaupunginhallituksen
käsittelyä ehdotuksesta pyydetään lausunnot opetustoimen lautakunnalta ja
yhteistyötoimikunnalta. Asiasta kiinnostuneille kuntalaisille
järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus ennen valtuustokäsittelyä.
Päivitetty:
21.04.2006
|