Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Tilatoimikunnalta odotettu esitys kouluverkon sopeuttamisesta

Maanantaina 4.9. kokoontunut Rauman kaupungin tilatoimikunta päätyi odotettuun ratkaisuun kouluverkkoasiassa. Kaupunginhallitukselle lähtee esitys, joka sopeuttaa ja yhdistää viisi alakoulua muihin kouluihin.  Päätös syntyi äänin 4-2. Jo aiemmin viime viikolla demarien ja Kokoomuksen valtuustoryhmät ilmoittivat päässeensä asiassa sopuun.

Tilatoimikunnan päätöksen mukaan kaupunginhallitukselle esitetään, että Sampaanalan koulun toiminta siirtyy 1.8.2007 alkaen Kortelan ja Nanun kouluihin. Seuraavana syksynä Sorkan koulu yhdistetään Kaaron ja Uotilan kouluihin, Nihattulan koulu Vasaraisten ja Uotilan kouluihin sekä Voiluodon ja Vermuntilan koulu Unajan kouluun. Ankkuripuiston koulu siirtyy Nanun koulun tiloihin aikaisintaan vuonna 2009. Toukokuun valtuustossa lakkautuslistalla ollut Vasaraisten koulu saa tilatoimikunnan esityksessä jatkaa toimintaansa.

Tilatoimikunta päätti myös esittää kaupunginhallitukselle Unajan koulun laajentamista 1.8.2008 mennessä, 50 000 euron lisämäärärahaa ensi vuodelle koulukuljetuksiin ja kevyenliikenteenväylien parannusohjelman laatimista vuosille 2007–2010.

Päätökseksi tulleen kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänestivät demarien Eero Laine, Rainer Lehti ja Eeva-Liisa Ylinen sekä Kokoomuksen Pekka Rantanen.  Vasemmistoliiton Tuomo Grundström esitti, että viiden alakoulun lakkauttamisen sijasta Nanun koulun toiminta päättyisi keväällä 2009 ja oppilaat ohjattaisiin Normaalikouluun, Karin kouluun ja Kourujärven kouluun. Lisäksi Voiluodon koulu lakkautettaisiin ja sen oppilaat kuljetettaisiin Vermuntilan kouluun. Grundströmin esitystä kannatti Heljä Siitonen (KESK).

Kouluverkkoasia eteni keväällä jo valtuustoon saakka. Tuolloin ei vielä löytynyt valmiutta kouluverkon supistamiseen, vaan asia päätettiin palauttaa uudelleen valmisteluun. Kesän ja alkusyksyn aikana opetustoimen virasto laati lisäselvityksiä oppilaskohtaisista yksikkökustannuksista kouluittain ja eri kouluverkkovaihtoehdoissa saavutettavista säästöistä sekä kuljetuskustannuksista.

Raumalla on poikkeuksellisen tiheä kouluverkko. Oppilasmäärien jatkuvasta vähenemisestä johtuen yhä suurempi osuus opetustoimeen suunnatusta rahoituksesta kuluu tilojen ylläpitämiseen. Lukuvuodesta 1995–1996 lukuvuoteen 2009–2010 oppilasmäärän vähennys on noin 20 prosenttia. Kouluverkon karsimisella mukautetaan koulurakenteita nykytilanteeseen ja turvataan laadukas perusopetus ja nykyaikaiset opettamisen edellytykset tulevaisuudessa.

Kaupunginhallitus saa tilatoimikunnan esityksen päätettäväkseen 11.9. Lopullisen päätöksen asiassa tekee 25. syyskuuta kokoontuva kaupunginvaltuusto.

Lue aikaisemmat jutut aiheesta
29.8.2006
30.5.2006
24.5.2006
16.5.2006
21.4.2006

Päivitetty: 11.09.2006