Kesän lähestyessä Rauman katukuvaa ehostetaan jälleen lukuisilla
kukkaistutuksilla. Tavallisesti kukkien istuttaminen aloitetaan ennen
vappua, mutta kevään viivästymisen takia istutukset aloitettiin tänä vuonna
toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Tämänvuotiset istutukset pohjautuvat viime vuoden suunnitelmiin.
Orvokkeja ilmestyy katukuvaan 4000 ja kesäkukkia kaikkiaan noin 20 000.
Kesäkukkien istutukset ovat valmiita ennen juhannusta.
Keskustan alueella kukkaistutukset ovat pääosin ennallaan, mutta joitain
vähennyksiä on tehty kaupungin reuna-alueilla. Kesäkukat saavat
todennäköisesti kukkia aina syyskuun loppuun asti ennen niiden poistamista.