|

KAUPUNGILLE UUSI KUVATEOS
Rauman kaupunki solmi tänään 13.1. Hämeenlinnalaisen Mainostoimisto 42 Oy:n
kanssa sopimuksen kuvateoksen tekemisestä. Kuvateoksen materiaalin pohjalta
laaditaan myös 20-sivuinen imagoesite.
Uusi kuvateos tulee esittelemään monipuolisesti tämän päivän Raumaa. Sen
viestinnällisenä tavoitteena on vahvistaa strategian mukaista Rauma-kuvaa
tulevaisuussuuntautuneena meri- ja maailmanperintökaupunkina, jossa on
monipuoliset palvelut ja vetovoimainen asuinympäristö.
Kuvateoksen sisällölliset painotukset ovat luonto, rakennuskulttuuri ja
kulttuuri. Näkökulmana on ihmisen kokoinen kaupunki. Lisäksi teoksessa
esitellään historiallisia kehityskaaria, osaamista ja sen kehittymistä.
Kuvateosta tullaan jakamaan lahjana kaupungin vieraille ja
yhteistyökumppaneille sekä omalle henkilöstölle.
Uusi kuvateos on 144 sivun laajuinen. Sen kielet ovat suomi, ruotsi,
englanti, ranska, saksa ja venäjä. Painosmäärä on 1 500 kappaletta.
Imagoesitteen painosmäärä on 5 000 kappaletta. Kuvateos ja imagoesite on määrä
olla painovalmiina 31.12.2005 mennessä.
Kuvateoksen ja imagoesitteen toteuttava Mainostoimisto 42 Oy on
Hämeenlinnalainen vuonna 1997 perustettu toimisto, jolla on asiakkaita
ympäri maata. Rauman kuvateos on toimistolle tärkeä päänavaus länsirannikon
suuntaan.
Kuvateosasiaa on valmistellut Rauman kaupungin
kuvateostoimikunta, jonka puheenjohtajana on toiminut kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Eero Laine. Toimikuntaan kuuluivat lisäksi Pekka Rantanen ja
Merja Valkoja. Toimikunnan sihteerinä on toiminut apulaiskaupunginsihteeri
Hannu Kuismin. Toimikunnan asiantuntijoina ovat olleet kaupunginjohtajat ja
viestintäpäällikkö. Kuvateostoimikunnan toimikausi päättyi vuodenvaihteessa
ja uusi kaupunginhallitus asettanee uuden kuvateostoimikunnan jatkamaan
työtä.
Päivitetty:
02.02.2006
|