Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Leikkikenttien kunto kohenee kesällä

Rauman kaupunki kunnostaa tänä kesänä jo kolmatta leikkikenttää. Normaalisuvena ollaan uusittu enintään kaksi kohdetta. Kunnostustyöt liittyvät vuonna 1999 alkaneeseen teknisen lautakunnan hyväksymään leikkikenttien kehittämisohjelmaan.

Valmiita ovat Merirauman ja Peränikulan kentät. Elokuussa aletaan laittaa uuteen uskoon Jussinkylän leikkipuistoa.

- Tavoitteena on, että jokaisessa isossa kaupunginosassa olisi yksi isompi eli ykköstason kenttä ja tarvittaessa lisänä pienempiä, kertoo viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä.

Lasten touhupaikat ovat vähäkäyttöisten ja huonokuntoisten karsiuduttua lähes puolittuneet noin 40:een.

Uusia leikkikenttiä ei tarpeesta huolimatta rakenneta, sillä määrärahat on sidottu vanhojen perusparantamiseen.  Kunnostamattomia paikkoja on kesän jälkeen vielä kuusi. Uusia päästään urakoimaan noin viiden vuoden kuluttua. Muun muassa Äyhö ja Uusilahti saattavat tulevaisuudessa saada omat kenttänsä.

Vikatarkastus tehostuu

Kaupungin käytetyin leikkikenttä sijaitsee Keskuspuistossa.

- Keskusaukion kentän kunto tarkastetaan kesällä päivittäin ja muidenkin joka viikko. Perusteellinen leikkikenttien turvatarkastus hoidetaan kerran vuodessa. Tarkastuksesta vastaa leikkivälinehuoltajaksi kutsuttu wihertoimen työntekijä, Elsilä kertoo.

Mikä parasta, vanhemmat ottavat itse usein yhteyttä ja kertovat, jos jokin väline on epäkunnossa. Leikkikentille ollaan juuri kiinnittämässä infotauluja, joissa lukee puistotoimen yhteystiedot. Näin tiedotuksesta tulee nopeampaa.

Vanhemmilta ja kerhotädeiltä tulee myös laitetoivomuksia.

- Ongelmana on monesti se, että leikkivälineiden vaatimien turvarajojen takia kentille ei mahdu uutta, Elsilä sanoo.

Wihertoimen varastostakaan ei ihan kaikkea löydy, mutta jousikiikkuja riittää. Niitä saa tarvittaessa lisättyä kentille.

Sallittu myös aikuisille

Tulevaisuudessa useat kohteet aidataan Kuluttajaviraston suosituksesta. Muun muassa Kanalinrannan kenttä veden läheisenä on tällainen. Silti Elsilä peräänkuuluttaa vanhempien valvovaa silmää.

- Vanhemmilla on leikkipuistossa samanlainen vastuu kuin metsässä. Monesti näkee isän tai äidin nostavan jälkikasvunsa isompien lasten laitteeseen. Lapsi pääsee kyllä omin voimin ikäluokalleen tarkoitettuihin välineisiin, hän kommentoi.

Toisaalta, osa laitteista on suunniteltu myös aikuisten käytettäviksi.

- Tällaisia temppu- tai motoriikkaratoja löytyy ainakin Kappeliluhdasta, Keskuspuistosta ja Karinkoulun pihalta. Niissä voimistelu tekee hyvää vaikkapa iäkkään toimintakyvylle, Elsilä ohjastaa.

Eikä lapsuuden ohittaneen tarvitse pelätä rikkovansa keinua. 

- Välineiden on kestettävä jopa yli kymmenen lapsen paino, joten täysi-ikäisen ei tarvitse pelätä niiden hajoamista, Elsilä sanoo.

 

Vielä kunnostamattomat leikkikentät:

Kanalinpuisto

Kaunisjärvi

Harmaat Veljet

Helsingintori

Telakankatu

Viipurinpuisto

Jussinkylä (Elokuussa 2008)

 

Lisätietoa:

Leikkikentistä wihertoimen sivuilla

 

Ajankohtaista -sivulle

Kaupungin etusivulle

 

Päivitetty: 19.06.2008

 
Merirauman mukulapuisto on saanut vetonaulakseen yli 16 000 euron piraattilaivan. Se on yksi Rauman leikkikenttien isoimmista välineistä. Tavallisesti leikkikentän tarpeisto maksaa 30-40 000 euroa.

 

Jussinkylän nurmettunut kenttä menettää karuutensa syyskesällä.

 

Muun muassa Keskuspuistoon asennettu motoriikkarata sopii myös aikuisille.

 

Viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä pitää Lotanpellon leikkikenttää ihanteellisena. Tunnelma on rauhallinen ja puistomainen.