Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Selvitykset Rauman halpahallien kaupallisista ja liikenteellisistä vaikutuksista ovat valmistuneet

DI Juha Jokelan (Ramboll Finland Oy) ja KTM Tuomas Santasalon (Tuomas Santasalo Ky) ja FM Taina Ollikaisen (Suunnittelukeskus Oy) tekemät selvitykset julkaistiin tänään 6.9.2007.

Liikenneselvityksen mukaan Rauman keskustan liikenneverkon mitoituksen pohjana on toimintojen sijoittuminen osayleiskaavan mukaisesti. Kaupan painopisteet ovat ydinkeskustassa ja keskustan kehän tuntumassa valtatien (VT 12) eteläpuolella. Näin asiointiliikenne risteää mahdollisimman vähän valtatieliikenteen kanssa. Valtatien kapasiteetin on arvioitu riittävän vuoteen 2020 yleiskaavan mukaisella maankäytöllä. Liikennettä lisäävät vaihtoehdot aikaistavat ruuhkautumista. Osayleiskaava sallii mittavan liikerakentamisen Fere Centerissä, Kairakadun ympäristössä ja vanhassa Prismassa. Liikenneverkko ei kuitenkaan kestä maankäytön tehostamista siten, että alueille sijoitettaisiin vähittäiskaupan suuryksiköitä (halpahalleja).

Osayleiskaavan mukainen maankäyttö edellyttää valo-ohjausta Kairakadun ja valtatien liittymään, jolla liittymä saadaan toimimaan liikenteen pääsuunnilla vähintään tyydyttävästi. Sairaalan liittymä ruuhkautuu ainakin hetkellisesti vilkkaimpina aikoina. Vanhan Prisman liittymässä ei ole odotettavissa ongelmia eikä tontille kaavailtu maankäyttö rasita kohtuuttomasti sairaalan liittymää.

Halpahallivaihtoehto jumiuttaisi sairaalan liittymän päivittäin pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Kairakadun ja valtatien liittymä saataisiin valo-ohjauksella toimimaan välttävästi. Vanhan Prisman liittymässä ei olisi odotettavissa merkittäviä ongelmia muulloin, kuin tilanteessa, jossa sairaalan liittymästä ei pääse joustavasti keskustan suuntaan. Suuryksikkökäyttö vanhan Prisman tontilla söisi sairaalan liittymän vähäistä vapaata kapasiteettia ja heikentäisi Rauman keskustan ja sataman saavutettavuutta.  

Kaupallisen selvityksen mukaan halpahallit lisäävät Rauman kaupallista vetovoimaa, mutta niille suunnitellut paikat haittaavat keskustan kehittämistä. Keskitetty sijainti Porintien varressa olisi halpahallien toiminnan kannalta hyvä, mutta ratkaisu lisää autoliikennettä eikä tue kävelypainotteista ydinkeskustaa.

Ydinkeskustan liikerakentaminen, nykyisten hypermarkettien laajentaminen ja mahdolliset halpahallit vahvistavat Rauman kaupallista vetovoimaa ja edistävät Rauman kaupallisen kilpailuaseman säilyttämistä suhteessa Poriin ja Turkuun, jos noudatetaan keskustan osayleiskaavaa.

Osayleiskaavan mukaisilla liikepaikoilla halpahallien toteuttamisella ei olisi merkittäviä haittavaikutuksia nykyisten myymälöiden toimintaedellytyksiin ja ne tukisivat koko keskustan kehittämistä. Ongelmana on lähinnä halpahallien tavoittelema suuri liikekoko. Samanlaisia valmiita tiloja kuin MO-Kiinteistö Oy:n rakennus Kairakadulla ja vanha Prisma ei ole tarjolla osayleiskaavan mukaisilla suuryksikköjen alueilla.

Suunnitellut osayleiskaavan vastaiset suuryksikköhankkeet heikentäisivät Rauman ydinkeskustan nykyisten liikkeiden toimintaedellytyksiä ja on todennäköistä, että ydinkeskustan uusi liikerakentaminen Kanalin itä- ja länsirannalla jäisi osittain tai kokonaan toteutumatta tai siirtyisi.

Suunnitellut halpahallien sijaintipaikat ovat vetovoimaisia paikkoja paljon tilaa vaativalle erikoistavarakaupalle, jolle ei muualla kaupunkirakenteessa ole tarjolla yhtä hyviä paikkoja.

 

Päivitetty: 06.09.2007