| |
Huvia & hyötyä
Avoimet työpaikat
Kaavoitus
Kartat
Kaupunginteatteri
Kaupunki
tiedottaa
Kirjasto
Matkailu
Rakentaminen
Tarjouspyynnöt
Tiedotuslehdet
Sähköiset palvelut
Kuntalaisaloite
Kysymystori
Lomakepalvelu
Palautteet
Päivähoitohakemus
Pöytäkirjat
Valtuuston kokoukset
Lisää sähköisiä... |
|

Uudet löylyemäntä- ja isäntä valittu
Lapin löylypäivillä valitaan vuosittain löylyemäntä
ja –isäntä. Valinnan perusteina ovat muun muassa toiminta
lappilaisten hyväksi sekä vuosittain vaihtuva teema, jonka piirissä
valitut ovat ansiokkaasti toimineet. Teemana on aiempina vuosina
ollut niin urheilu, musiikki kuin kunnallispolitiikkakin. Yhtäläistä
kaikille eri teemoista valituiksi tulleille henkilöille on kuitenkin
lappilaisten luottamuksen nauttiminen ja aktiivinen toiminta
kotipaikkakunnalla.
Tänä vuonna valintaryhmä halusi nostaa esiin mm. uuden
palloiluhallin ja pururadan tarjoamat harras-tusmahdollisuudet ja
siten kääntää katseet tulevaan. Nyt, kun puitteet aktiiviseen
harrastustoimintaan ovat tilojen osalta kunnossa, tarvitaan
innovatiivisia ja aktiivisia ohjaajia. Teemaksi valikoituikin nuoret
vaikuttajat ja tulevaisuuden toivot.
Vuoden 2010 löylyemännäksi on valittu Maija Toivonen ja
isännäksi Riku Arousva. Molemmat valitut ovat olleet
aktiivisesti mukana lappilaisessa harrastustoiminnassa niin
vastuuhenkilöinä kuin itse harrastajinakin.
Patolammen partaalla –tapahtumassa 6.8. yleisölle paljastetaan
valituista henkilöistä tietoja, kunnes nimet julkaistaan.
Esittelytekstit ovat:
Löylyemäntä 2010
Löylyemäntä syntyi perheensä keskimmäisenä joulun alla vuonna 1981
paljasjalkaiseksi lappilaiseksi, jollaisena hän aikoo omien
sanojensa mukaan myös pysyä. Lappilaisuus merkitseekin emännälle
kotia ja juuria. Kaikilla ihmisillä on paikka, jonka he tuntevat
kodikseen ja emännälle se on Lappi.
Löylyemännällä on takanaan aktiivinen harrastushistoria mm. partion,
tanhun, teatterin ja musiikin parissa. Osa harrastuksista onkin
edelleen emännän sydäntä lähellä ja arjessa läsnä. Harrastusten
ohella vapaa-aika kuluu lasten kanssa touhutessa. Luksusta
vapaa-aikana on, kun pääsee miehen moottori-pyörän kyytiin ajelemaan
pitkin maakuntaa. Myös tiivis kaveriporukka on säilynyt lukioajoista
lähtien, ja vapaa-aikana tavataan ja vaihdetaan kuulumisia aina
mahdollisuuksien mukaan.
Temperamenttinen löylyemäntä on myös iloinen, reipas ja melkein aina
positiivisella mielellä. Mummon mukaan välillä menee viides vaihde
päälle mutta vain positiivisessa mielessä.
Saunaa emännän kodissa lämmitetään kesäisin useamman kerran
viikossa. Parhaat löylyt saadaan kotikiukaasta perheen kesken.
Lapset leikkivät vesileikkejä, kun vanhemmat heittävät löylyä.
Saunassa ollaan kuin kirkossa, joten mitään hirveää älämölöä ei
emännän kotisaunassa pidetä.
Aktiivisen löylyemännän motto on ”Elä täysillä! Älä säästele!”
Löylyisäntä 2010
Löylyisäntä syntyi perheensä ainoaksi lapseksi maaliskuussa 1982
Raumalla. Synnyinkaupungistaan huolimatta nelivuotiaana Lappiin
muuttanut isäntä tuntee itsensä perinpohjaisesti lappilaiseksi,
vaikka moni on haukkunut sukujuurten vuoksi jopa porilaiseksi. Lappi
merkitseekin isännälle kotia, ystäviä sekä tuttua ja turvallista
ympäristöä.
Harrastukset ovat aina olleet tärkeä osa löylyisännän elämää.
Samalla, kun alkoi koulu, alkoi myös jääkiekko, jalkapallo,
lentopallo ja partio. Myöhemmin tuli perässä palokunta ja vuonna
2000 patolampiteatteri, jota isäntä ei ole uhoamisestaan huolimatta
vielä lopettanut. Osa lapsuuden harrastuksista on jäänyt vuosien
varrella taka-alalle mutta lentopalloa on takana jo 21 vuotta ja
palokuntaa 18 vuotta. Kesällä löylyisäntä tahtoo viettää kaiken
mahdollisen vapaa-ajan mökillä saunoen, uiden ja kalastaen, mutta
aina riittää aikaa myös kavereille.
Löylyisäntä on työurallaan ehtinyt mm. koluta läpi Lapin
metalliteollisuuden ja toimia Kosovossa rauhan-turvaajana. Isäntä
kuvailee itseään helposti innostuvaksi, välillä lyhytpinnaiseksi
mutta myös nopeasti leppyväksi.
Saunominen kuvastaa löylyisännälle rentoutta ja puhtautta. Parhaat
löylyt saa isännän mukaan Sammulan savusaunasta, tai ainakin isäntä
pelkää saavansa selkäänsä, mikäli vastaisi jotakin muuta.
Saunomiseen kuuluu kiireetön aikataulu, hyvä seura ja muutama
huurteinen.
Löylyisännän motto on ”Ei sitä kannata säästää. Ei sitä täältä
mukaansa saa.”
|
|
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
|
|