Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Meriklusterin merkitys kasvanut Suomessa

Meriklusterin yhteenlaskettu liikevaihto nousi lähes 2 miljardia euroa vuosina 2001-2006. Samaan aikaan kansainvälistyminen lisääntyi merkittävästi. Kotimaiset vahvuudet ovat korkea teknologinen ja innovatiivinen osaaminen.

Suomen meriklusteri 2008 –tutkimuksen mukaan klusteriin kuuluu noin 2 900 yritystä. Kaikkien yritysten merisektoritoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli noin 13,2 miljardia euroa eli lähes 2 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2001, jolloin meriklusterikokonaisuuden luvut koottiin ensimmäistä kertaa yhteen.

Yli 43 000 suomalaista saa palkkansa meriklusterista

Meriteollisuuteen, merenkulkuun ja satamatoimintoihin liittyvät toimialat työllistävät Suomessa yli 43 000 henkilöä. Koko maahan ulottuvat välilliset vaikutukset huomioiden meriklusterin työllisyysvaikutusten piirissä on vähintään 500 000 henkilöä.

Meriklusterin merkitys on erityisen suuri lounaisessa Suomessa, jossa kaikki meriklusterin toimialat ovat kattavasti edustettuina ja joka on meriteollisuuden painopistealue Suomessa.

Kansainvälistyminen ja erikoistuminen avaintekijöitä

Edelliseen meriklusteritutkimukseen verrattuna yritysten kansainvälistyminen on lisääntynyt merkittävästi sekä yritysostojen että ulkomaisten yhteistyökumppanien kautta.

Kansainvälistymisen myötä suotuisa elinkeinopolitiikka on entistäkin tärkeämpi meriklusterin menestyksen edellytys. Erikoistuminen ja verkostoituminen ovat meriklusteriyritysten strategioissa keskeisillä sijoilla.

Ammattitaitoisen henkilöstön saanti jatkossakin on haaste, johon mm. koulutusjärjestelmän ja elinkeinon on reagoitava.

Talviolosuhteiden erikoisosaaminen on Suomen meriklusterin erityisvahvuus. Venäjän talouden kasvu ja voimakkaasti lisääntyvät kuljetukset luovat kasvumahdollisuuden kaikille meriklusterin toiminnoille.

Vahvuutena korkea teknologinen ja innovatiivinen osaaminen

Maailmanmarkkinoiden johtavat yritykset sekä laivamoottoreissa että lastinkäsittelylaitteissa ovat suomalaisia. Suomessa on myös useita meriteknologian erikoisalojen johtavia yrityksiä. Risteily- ja matkustajalaivojen rakentajana Suomi on rakentanut suurimmat loistoristeilijät ja on neljän johtavan maan joukossa.

Kaikissa olosuhteissa toimivat merikuljetukset ovat välttämättömiä Suomen taloudelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille sekä kansallisen huoltovarmuuden ylläpitämiselle. Meritse kuljetettavat tavaramäärät kasvavat vuosittain, mutta suomalaisten alusten osuus Suomen ulkomaankaupan kuljetuksista on laskenut.

Suomalaisen kauppalaivaston kasvattaminen vaatii EU:n suomien mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä. Kiireellisimmät toimenpiteet ovat merenkulkuelinkeinon verotusjärjestelmän uudistaminen luomalla kilpailukykyinen tonnistoverojärjestelmä ja varausmahdollisuuksien käyttöönotto.

Suomen meriklusteri on merellisten elinkeinojen muodostama toiminnallinen kokonaisuus, jossa klusteriin kuuluvat yritykset ja muut toimijat ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa ja hyödyntävät näin syntyvää verkostoa. Meriklusteriin kuuluvat meriteollisuuteen, merenkulkuun ja satamatoimintoihin liittyvät toimialat.

Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus on yhdessä Etlatieto Oy:n kanssa selvittänyt meriklusterin laajuuden ja merkityksen tuoreessa Suomen meriklusteri 2008 -tutkimuksessa.

Tutkimusraportti
Suomen Meriklusteri selvitys 2008

Ajankohtaista -sivulle

Kaupungin etusivulle

Päivitetty: 19.06.2008