|

Rauman nettisivuihin ollaan tyytyväisiä
Rauman Internet-sivuilla
kävijät ovat tyytyväisiä kaupungin verkkopalveluihin. Tuoreessa tutkimuksessa
Rauman sivuilla käyneet antoivat niiden kouluarvosanaksi 7,78 (asteikolla
4-10).
Kyselytutkimukseen vastaajat pitivät Rauman kaupungin verkkopalvelua
hyödyllisenä ja ongelmitta toimivina. Sivusto säästää vastaajien aikaa ja
vaivaa. Toisaalta oltiin sitä mieltä, ettei sivusto erotu edukseen, että
sivuston tietosisällön määrää voisi nykyisestä kasvattaa ja että sivustolla
olevan tiedon löytämisessä on joskus vaikeuksia. Vastaajista 30 % ilmoitti
löytäneensä hakemansa tiedon vain osittain.
Kaupungin sivuilta haetaan eniten tietoja ajankohtaisista asioista ja
kirjastopalveluista. Seuraavaksi eniten kiinnostavat karttapalvelu ja
tapahtumakalenteri. Myös esityslistat ja pöytäkirjat ovat suosittuja
kohteita. Ulkopaikkakuntalaisia kiinnostavat lisäksi matkailu- ja
kulttuuripalvelut.
Vastaajista yli kolmannes ilmoitti käyvänsä kaupungin sivuilla vähintään
viikottain. Suurin osa kävijöistä päätyi sivuille vanhasta muistista (67 %),
hakupalvelun kautta tuli 15 %. Sattumalta sivuille päätyneiden osuus oli
vain 5 %. Loput tulivat toisella sivulla sijaitsevan linkin kautta tai
olivat asettaneet Rauman kaupungin sivun aloitussivukseen.
Tutkimuksessa kysyttiin myös vastaajien mielipidettä asiointiin verkon
välityksellä. Eniten haluttiin mahdollisuuksia asioida koulujen ja
oppilaitosten kanssa, kirjaston kanssa sekä liikunta- ja
vapaa-aikapalveluihin liittyvissä asioissa. Haluttuja palveluja olisivat
myös esimerkiksi webbikamerat ja venepaikkojen varauspalvelu.
Käyttäjätyytyväisyystutkimuksella kartoitetaan kunnallisten
internet-palvelujen käyttäjäkunnan mielipiteitä kuntien tarjoamista
verkkopalveluista. Raumalla tutkimus toteutettiin 8.-21.9.2005. Tuona
aikana kyselyyn osallistui 516 vastaajaa. Tutkimuksen toteutti i TEST Oy.
Raumalla tutkimus tehtiin nyt jo neljättä kertaa. Marraskuussa valmistuu
vielä vertailututkimus, jossa kyselyn toteuttaneiden kuntien verkkosivustoja
verrataan toisiinsa.
Kaupungin sivuille tehdään kuukausittain yli 126 000 käyntiä.
Käyttövolyymistä kertova sivulatausten määrä kuukaudessa on tämän vuoden
kuluessa kivunnut jo yli 360 000 (ka). Se merkitsee lähes 30 prosentin
kasvua viime vuodesta.
Rauman kaupungin internet-sivuston kehittämisestä vastaava viestintä- ja
verkkopalvelut –yksikkö on tyytyväinen positiivisesta ja rakentavasta
palautteesta. Vuosittain toistetulla tutkimuksella pystytään tarkkailemaan
käyttäjien mielipiteiden kehittymistä ja käyttäjäkunnan rakenteen
kehittymistä. Verkkopalvelun sisältöä ja käytettävyyttä kehitetään
jatkuvasti ja saatu palaute auttaa tässä kehittämistyössä.
Päivitetty:
02.02.2006
|