Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Raumalaiset pitävät paikallisliikennettä tärkeänä

Rauman kaupungin ja Oras liikenne Oy:n teettämä tutkimus paikallisliikenteestä on valmistunut. Tutkimuksen mukaan paikallisliikennettä pidetään tärkeänä, vaikka matkustajamäärät ovatkin erittäin alhaiset.

Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 391 henkilöä huhtikuussa 2006. Haastatelluista jopa 80% pitää joukkoliikenteen järjestämistä tärkeänä kaupungin peruspalveluna, vaikka 60% tutkimukseen osallistuneista ei koskaan käytä joukkoliikennettä.

Asukaslukuun suhteutettuna paikallisliikenteen matkustajamäärät ovat Raumalla alhaisimmat muihin saman kokoluokan kaupunkeihin verrattuna. Matkustajamäärät puolittuivat 1990-luvun alussa ja jälleen 2000-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 2006 matkustajia on noin 130 000. Keskimäärin raumalaiset tekevät kolme paikallisliikennematkaa vuodessa. Suurimmat tekijät matkustajamäärien laskuun ovat henkilöautojen kasvanut määrä sekä vuorojen sopimattomuus.

Puolen tunnin vuoroväliin ja kertalippujen hintaan ollaan Raumalla tyytyväisiä, mutta esimerkiksi joukkoliikennepalvelujen tiedottamisessa nähtiin parantamisen varaa. Viidennes tutkimukseen osallistuneista saattaisi lisätä joukkoliikenteen käyttöä, jos he tuntisivat palvelut paremmin.

Tutkimuksen tekijät toteavat, että paikallisliikenteen suosion kasvattaminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Paikallisliikenteen kehittämiseen nähdään kuitenkin monia mahdollisuuksia, esimerkiksi tiedotusta voidaan parantaa sekä sitouttaa käyttäjiä parempien lippujärjestelmien myötä.

Paikallisliikennetutkimuksen ovat laatineet Rauman kaupungin Tekninen virasto ja Oras Liikenne Oy. Tutkimuksen suunnittelusta ja koostamisesta on vastannut Sito Tampere Oy.  Tutkimuksen kenttähaastattelut suoritti Satakunnan ammattikorkeakoulun Tekniikan Rauman logistiikan koulutusohjelman opiskelijat.

Rauman paikallisliikennetutkimus 2006

Päivitetty: 30.08.2006

 
 

Sito Tampere Oy:n Juha-Pekka Häyrynen ja Oras Liikenne Oy:n toimitusjohtaja Juhani Komonen uskovat pitkäjänteisen kehittämistyön lisäävän paikallisliikenteen suosiota.

 

Paikallisliikenteen bussit kuuluvat raumalaisten mielestä kaupungin katukuvaan.