
Palloiluhalli paloi maan tasalle

Tulipalo tuhosi vuonna 1984 rakennetun palloiluhallin täydellisesti.
Rauman palloiluhalli (talviharjoitteluhalli) tuhoutui täydellisesti rajussa tulipalossa perjantaina. Palo ei
aiheuttanut henkilövahinkoja.
Palokunta sai hälytyksen palopaikalle kello 16.05. Lähes heti kävi selväksi, ettei rakennuksen pelastamiseksi
ollut mitään tehtävissä. Palopäällikkö Hannu Koivuviidan mukaan tuli levisi tunnissa yli 100 metriä pitkän
rakennuksen päästä päähän. Hallin kaaret olivat liimapuupalkeista, lisäksi ontelomainen rakenne edisti palon nopeaa
etenemistä.
Palomiesten ensimmäinen tehtävä oli evakuoida viereinen uimahalli, jossa oli 50-100
ihmistä. Palon sammuttamiseen osallistuivat Rauman pelastuslaitoksen lisäksi kaikki lähiseudun palokunnat sekä
paikalliset tehdaspalokunnat.
Palopaikalta levisi ympäristöön runsaasti savua, joka ei ollut asukkaille vaarallista. Ihmisiä
pyydettiin kuitenkin pysyttelemään sisätiloissa ja sulkemaan ikkunat. Myös matkapuhelimen käyttöä pyydettiin
välttämään. Tilanteesta tiedotettiin 15 minuutein välein Radio Ramonan ja Satakunnan Radion välityksellä. Poliisi
ohjasi liikennettä palopaikan ohi laajalla alueella. Tulipalon syttymissyy ei ollut selvillä vielä perjantai-iltana
kello 18.30 mennessä.
Palloiluhalli valmistui vuonna 1984 ja se maksoi noin kuusi miljoonaa markkaa. Rakennus
peruskorjattiin vuonna 1990 miljoonalla markalla. Halli oli 107,70 metriä pitkä ja 70,50 metriä leveä, korkeutta oli
korkeimmalla kohtaa 17,5 metriä. Hallin kerrosala oli 7 700 neliömetriä.
Hallissa oli vuosittain 50 000 kävijää. Sitä käytettiin mm. pesäpalloon, jalkapalloon,
yleisurheiluun ja jousiammuntaan. Päivisin rakennus oli koululaisten, iltaisin ja viikonloppuisin yhdistysten ja
seurojen käytössä. Perjantaina viimeiset kävijät lähtivät hallista kello 15 aikaan. Rakennus oli vakuutettu täydestä
arvosta, vakuutuksen omavastuuosuus on 2000 euroa.
| |
|
|
|
| Palopäällikkö Hannu Koivuviita ja palomestari Ari Joelsson selvittivät palon kulkua
tiedotusvälineille. |
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty: 02.02.2006
|