| |

Kaupunki jatkaa Rauman Partiolaisten
maanvuokrasopimusta
Rauman kaupungin omistama Vanha-Lahti Oy jatkaa pitkäaikaista
maanvuokrasopimusta Rauman Partiolaisten kannatusyhdistys Ry:n kanssa.
Sopimus koskee Kulhasten aluetta ja sillä halutaan tukea raumalaista
partiotoimintaa pitkällä tähtäimellä.
Vanha-Lahti Oy:n ja Rauman Partiopoikien vuokrasopimus on peräisin vuodelta
1950. Aluksi maa-alueiden käytöstä sovittiin 50 vuoden ajaksi mutta sitä on
toistuvasti jatkettu siten, että se on edelleen voimassa. Maanvuokraa ei
partiolaisilta ole kerätty.
Vuokra-aikana partiolaiset ovat rakentaneet omalla kustannuksellaan ja
omistukseensa rakennuksia Partiokariin ja Kulhasiin. Meripartiolippukunta
Myrskypojat Ry on myöhemmin ostanut Partiokarin saaren, rakentanut sinne
uuden pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitetun partiomajan ja uusinut
saunarakennuksen.
Kulhasiin rakennetun partiomajan omistaa Rauman Partiolaisten
Kannatusyhdistys Ry. Kannatusyhdistys on luovuttanut majan korvauksetta
Rauman partiolaisten käyttöön.
Rauman kaupungin omistamana Vanha-Lahti Oy noudattaa vuokranmaksun osalta
kaupungin yleisiä periaatteita maanvuokrauksessa. Kaupungin tarkoituksena on
toisaalta tukea partiotoimintaa myöntämällä vuokratukea
Päivitetty:
03.12.2009
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Partiolaisten puolesta sopimuksen
allekirjoittivat Turkka Toivola (oik.) ja toimitusjohtaja Risto Salo.
Vasemmalla apulaiskaupunginjohtaja Tomi Suvanto. |
|
|