Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Abiturientit näkyivät ja kuuluivat Rauman kaduilla

Lukiolaisten perinteinen ”penkinpainajais” eli penkkaripäivä näkyi – ja kuului – Rauman kaduilla ystävänpäivänä torstaina 14. helmikuuta. Kello 12.30 alkaneessa tapahtumassa abiturientit juhlivat lukio-opiskelun päättymistä ja kirjoituksia edeltävän lukuloman alkua.

Aikaisempien vuosien tapaan lukiolaiset olivat pukeutuneet mitä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Juhlivia opiskelijoita ympäri kaupunkia kuljettaneet kuorma-autot olivat myös saaneet ylleen näyttävää kuvitusta.

Perinteisiin kuuluu makeisten jakaminen saattuetta seuraavalle yleisölle. Ohi kulkevien penkkariautojen ympärillä olikin jälleen vilskettä, kun lapset keräsivät kilvan mahdollisimman suuren makeissaaliin.

Saattuetta oli seuraamassa niin lapsia kuin aikuisia ympäri kaupunkia. Erityisesti kanalin varrelle oli kerääntynyt suuri yleisö tervehtimään ohi kulkevaa opiskelijajoukkoa.

Päivitetty: 14.02.2008