| |

Pitsimissi Pilvi Raumalta teki historiaa
’’Pirteä, sähäkkä – paras kokonaisuus’’, kajahtivat tuomariston perustelut
vuoden 2009 pitsimissikilpailun voittajalle. Muutamaa sekuntia myöhemmin
selvisi, että nämä kehut sai ansaitusti vastaanottaa 20-vuotias raumalainen
Pilvi Vikberg. Uusi pitsimissi ylitti tänä vuonna itsensä – mutta
lisäksi hän teki historiaa. Koskaan aikaisemmin samaa tyttöä ei ole valittu
sekä yleisön suosikiksi sekä varsinaisen kilpailun voittajaksi.
Yleisöäänestyksessä hän sai ennätysmäiset 65 prosenttia kaikista äänistä.
Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi nousi Moona Hellsten, 20 Porista.
’’En uskonut porilaisuuden heikentävän voittomahdollisuuksia – lähinnä
arvasin, että ajokortin puute on ongelma’’, hän nauroi. Pitsimissikilpailun
voittaja saa nimittäin henkilöauton kuukaudeksi käyttöönsä. Kirkkaanpunaisen
kaaran lisäksi lisäksi luvassa on matkalahjakortti, esiintymistilaisuuksia –
ja paljon muuta. Toiseksi perintöprinsessaksi valittiin jo muutamia
kauneuskilpailuja voittanut lahtelainen Anniina Makkonen,18.
Työkaveri kannusti kisaamaan
’’Minua on monena vuonna kannustettu osallistumaan, mutta vasta nyt
uskalsin’’, työkaverin suostuttelemana kilpailuun osallistunut Vikberg
paljasti. ’’Olen todella iloinen voitosta, mutta kauneuskilpailut eivät ole
koko elämäni’’, yhdeksäntoista vuotta Raumalla asunut kuvaili tunnelmiaan.
Raumalla järjestettiin pitsimissikilpailu nyt 31.kertaa. Tuomaristoon
kuuluivat tänä vuonna Sasu Eronen, Mika Lehtinen, Emilia Lehtisalo, Kalle
Leppikorpi, Harri Natunen, Kari Laihonen ja Sirke Lehtinen.
Aivan täysin untuvikko mallimaailmassa ei uusi pitsimissikään ole. ’’Tulin
toiseksi Miss Turku-kilpailuissa ja lisäksi olen osallistunut Model
2008-kisoihin marraskuussa’’, Vikberg kertoi. Turussa sairaanhoitajaksi
opiskelevalla kaunottarella on kuitenkin selvästi jalat maassa: ’’Minulla
oli paikka Miss Suomi-semifinaaliin keväällä 2008, mutta halusin panostaa
mieluummin ylioppilaskirjoituksiin’’. Onneksi kesällä ei tarvitse opiskella,
sillä pitsimissifinalisteilla on riittänyt vientiä tällä viikolla: ohjelmaan
on kuulunut niin lehdistötilaisuus, radiovierailu kuin pukujen valinta.
’’Toivon, että saan olla mukana mahdollisimman monessa’’, hän linjaa
toiveitaan tulevalle pestille pitsimissinä.
Päivitetty:
22.07.2009
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Missikandidaatit esittelivät täydelle
katsomolle niin iltapukuja, uima-asuja kuin sukkelia sanavalintoja
haastatteluissa. |

| Vasemmalla 1.perintöprinsessa Moona Hellsten,
keskellä pitsimissi Pilvi Vikberg ja oikealla 2.perintöprinsessa Anniina
Makkonen. |

| Tytöt eivät vain kilpailleet toisiaan vastaan -
he jatkavat yhteydenpitoa Facebookissa. |
|
|