Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Pitsiviikko avattiin vesisateessa

Pyyrman trumbutti 38. Pitsiviikon avatuksi tänä aamuna sadekuurojen lomassa. Vastaavaa ei kuulema avajaisten aikaan ole miesmuistiin sattunut. Yleisöä oli kokoontunut kymmeneksi Helsingintorille kaikesta huolimatta muutama kymmenen henkeä.

Seremoniassa puhuivat kulttuuripäällikkö Paula Pullisen jälkeen kirjasto-kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Aila Nera ja espoolainen käsityönopettaja Hedvig Seger. Kulttuuritalo Posellissa näyttelyä pitävä Seger pahoitteli nypläyksen opettajien vähenevää määrää ja käsityöharrastuksen katoa. Viidettä vuosikymmentä nypläävän opettajan mielestä käsityöt vaalivat kiireettömyydessään mielenterveyttä ja niiden harrastaminen voi lievittää vanhusten yksinäisyyden tunnetta. Nera kehotti raumalaisia ylpeyteen vuosi vuodelta väkimääräänsä kasvattavasta Pitsiviikosta, jonka aikana "Suomen Venetsia" kukoistaa kauneimmillaan. Pitsiviikko on yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista kymmenien tuhansien kävijämäärällään.

Puheiden jälkeen kukitettiin vuonna 1976 paljastettu Pitsinnyplääjäpatsas.

Juhlatunnelmaa pitivät yllä musiikillaan Rauman puhallinorkesteri ja Rauma Flikkatten Göör.

 

 

 

 

 

 

Päivitetty: 19.07.2008

 

Nyplääjäpatsaan vierellä pidettiin tiukasti sontikoista.

 

Flikkatten Göör ei sentään joutunut laulamaan keskellä pahinta kuuroa.