Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Pitsiviikon ympärillä monenlaista kudelmaa

Kesäinen Pitsiviikko kokosi jälleen Raumalle tuhansia osallistujia. Esimerkiksi Mustan pitsin yö perjantaina 25.7. keräsi keskusta-alueelle arviolta 35 000 tuhatta juhlijaa.

Pitsiviikolla nähtiin raavasta miesten välistä kamppailua ja lavallinen kaunottaria. Vanhat tutut ohjelmanumerot, Pitsiturnaus ja Pitsimissi-kisa, keräsivät totutusti sadoittain katsojia. DNA-Areena täyttyi ääriään myöten ja tunnelma kohosi hyökyaallon lailla siitä huolimatta, ettei jäällä nähty aiempien vuosien tapaan vastakkain Lukkoa ja Ässiä. Kotijoukkue selvitti tiensä finaaliin, jossa voitti komeasti kazakstanilaisen Barys Astanan numeroin 6-2. Sitä ennen kaatuivat Jokerit, HPK ja HIFK hieman maltillisemmin tuloksin. Kamppailu oli kova myös naiskauneuden turnajaisissa, joissa erityisesti kolme vaaleaverikköä otti mittaa toisistaan. Miss Rauman nimeä ei tälläkään kertaa vienyt sitä jo toistamiseen yrittänyt Rita Aaltolahti, vaan potin korjasi kokemattomampi Johanna Alitalo.

Tanssikilpailu keräsi katsojia

Uusista Pitsiviikon huveista Tanssa Raumlaisen Gans! -kilpailu herätti yleisön mielenkiinnon. Kauppatori täyttyi keskiviikkona 23.7. väestä, joka oli tullut seuraamaan kymmenen tunnetun raumalaisen selviytymistä eläytymiskykyä vaativista tanssinumeroista. Katsojia oli arviolta 3500 henkeä. Ensimmäinen jännitysmomentti koettiin, kun osallisille arvottiin tanssiparit. Toisilla kemiat kolahtivat selvästi yhteen ja lavalla nähtiin huimia taivutuksia ja pyörityksiä. Tanssinopettajista ja muusikosta koostunut tuomaristo valitsi jokaisen kappaleen jälkeen näyttävimmin tunnelmoineen pariskunnan. Lopuksi yleisö antoi äänensä huutoäänestyksessä, jossa valittiin koko kisan voittanut pari. Voittaja oli Miss Rauma Johanna Alitalo kavaljeereineen.

Nuori taitaja nypläyskisan voittoon

Pitsinnypläyskilpailun voitti 12-vuotias raumalainen Henni Haatainen. Hän nypläsi puolessa tunnissa kuuden parin uddia 24,7 senttimetriä. Jaetun toisen sijan saavuttivat espoolainen käsityönopettaja Hedvig Seger ja saksalainen Siegrid Würker 24,5 sentillä. Kolmanneksi tuli euralainen 13-vuotias Sari Puranen tasan 24 sentin työllä. Seuraavana sinnitteli miespuolinen kilpailija Tarmo Thorström Raumalta tuloksella 22,5 senttiä ja missi Johanna Alitalo Porista 10,5 sentillä.

Luritusta laidasta laitaan

Yhteislaulua riitti riehakkaasta Ploosarfestistä leppeään Toivon Kerhon yhteislaulutilaisuuteen. Tunnetuista nimistä Mustan Pitsin Yön estradeille oli saatu muun muassa Danny, Juha Tapio, Sari Kaasinen ja kirkossa konsertoinut nuori tähti Jippu. Raumalaisia nuorisobändejä kuunneltiin School of Rockissa ja Mustan Pitsin Yön Klustermus-lavalla sekä Teatterin kesäklubeilla. Lapsilla oli perjantaina omat ilonsa Sähköankeriaan 10-vuotissyntymäpäivillä kaupungintalon sisäpihalla sekä viikolla monenlaista puuhaa lupsakkaiden halibernien taputtelusta rytmikeitoksen hämmentelyyn Rytmileikkipajassa Parpansalin puistossa.

Nyyper ja Brander edustivat jälleen raumalaista perinnettä, samoin pitsitanssin esittänyt Mirku Flika ja hempeästi tunnelmoinut Gay-kuoro Sirppi. Marelan pihalla ihastutti Mustan Pitsin Yössä rehvakas naiskuoro Häplänperän Valittajat. Kyytiä saivat niin äitiyden ihanuus kuin timminä pysymisen vaatimukset.

Teatteria jurtassa ja kaduilla

Ympäri kaupunkia kiertäneistä katuteattereista vastasivat porilainen Sitishamaanit ja Nuorten seutukunnallinen teatteri Setteri. Ensin mainitut saivat ihmetystä aikaan muun muassa kännykkäkulttuurista ammentaneella toriperformanssillaan ja jälkimmäiset esittivät esimerkiksi näytelmän Lallin surmasta. Parpansalin puistoon pystytettiin jurtta Quo Vadis -ryhmän teatteriesityksiä varten. Humoristiset ja kekseliäät näytökset veivät mennessään niin aikuiset kuin lapset. Pitsiviikon pelottavin ja katsojien mielipiteitä jakanein teos lieni yleisöä osallistanut Uuno Turhabuto -performanssi Mustan Pitsin perjantaina Taidemuseon pihalla.

Pihakirppikset piristivät

Mustan Pitsin Yön Markkinoiden ja Kalatorin käsityöläismarkkinoiden ohella ostoksia saattoi tehdä myös Vanhan Rauman asukkaiden 33 pihakirppiksellä. Vanha Rauma Yhdistyksen kaksi vuotta vanha keksintö rikasti niin myyjien kuin ostajien elämää. Pihojen omistajat kertoivat kohdanneensa useita entisiä asukkaita, joiden ansiosta talojen historiasta paljastui mielenkiintoisia käänteitä. Ulkopaikkakuntalaiset taas pääsivät tutustumaan Vanhaan Raumaan pintaa syvemmältä ja kirppiksiltä saattoi löytyä ennen näkemättömiä aarteita.

Pitsiviikon ohjelmassa oli päivittäin keskimäärin 15 tapahtumaa ja 50 näyttelyä. Käsitöitä oli siis mahdollisuus sekä katsella että tehdä itse monessa pajassa ja näyttelyssä. Esimerkiksi Valoryhmän omatoimitapahtumassa valmistettiin jättimäinen taideteos, jota Pitsiviikon kävijät kävivät aina täydentämässä jäljelle jääneillä materiaaleilla oman mielikuvituksensa mukaan. Työ tullee myöhemmin julkisesti näytille.

Pitsin ja käsitöiden ohella oli näytillä myös vanhoja neukkuautoja, asehistoriaa ja Taidemuseon kukka-aiheisen taiteen näyttely Flower Power.

Yöohjelmasta vastasi tuliryhmä Flamma, joka pelasi Kanaalin varrella Mustan Pitsin Yönä näyttävästi tulipalloilla, -köysillä ja -keiloilla.

Mitäpä juhlat olisivat vielä ilman ruokapuolta: perinteistä murkinaa maisteltiin Marttayhdistysten kojuissa ja kahviloissa eri puolilla kaupunkia.

 

Pitsiviikon kuvagalleria

 

 

Päivitetty: 29.07.2008

 

Lukko avasi  jääkiekkokautensa voittoisasti.

.

Pitsimissi Johanna Alitalo ihastutti nypläyskilpailussa.

 

Vanhan Rauman pihakirppiksillä kävi vilinä.