|

Pitsiviikko ylitti odotukset
Pitsiviikko onnistui sekä yleisön että järjestäjien mielestä aikaisempia
vuosia paremmin. Pitsiviikon koordinaattorin Kirsi Mattilan mukaan
taide- ja käsityönäyttelyiden kävijämäärät lisääntyivät jopa neljänneksellä
viime vuoteen verrattuna. Myös muihin tapahtumiin riitti paljon väkeä.
Tavoitteena oli järjestää entistä parempi Pitsiviikko. Kovista
odotuksista huolimatta lopputulos onnistui yllättämään iloisesti. Monia
tahoja on huolestuttanut Pitsiviikon kehittyminen markkinatapahtuman
suuntaan. Tämänvuotinen pitsiviikko osoitti kuitenkin, että taide- ja
käsityönäyttelyiden suosio kasvaa. Raumalaiset ja Pitsiviikolle kauempaa
saapuvat vieraat odottavat ja tarvitsevat siis edelleen laadukkaita
näyttelyitä ja siihen tarpeeseen pystyttiin tänä vuonna vastaamaan.
Rauma-salin lavalle astui Pitsiviikon mittaan liuta nimekkäitä koomikkoja
ja muusikkoja. Ulla Tapanisen ”lava-ammuntaa” –stand-up show oli
loppuunmyyty. Myös muut esiintyjät saivat paikalle sekä runsaan yleisön,
että useita lehdistön edustajia.
Lasten konsertteja ja tapahtumia järjestettiin Pitsiviikolla maanantaista
torstaihin klo 11.00 Parpansalissa. Joka aamupäivä paikalle oli kokoontunut
parisataa lasta, osa vanhempiensa kanssa. Keskiviikkona rankkasade sotki
alkuperäissuunnitelmia ja lastentapahtuma siirrettiin tunnin varoitusajalla
Lyseon saliin. Tiedotus onnistui niin hyvin, kuin poikkeustilanteessa
saattaa ja Lyseon sali täyttyi ääriään myöten.
Mustan pitsin yö järjestettiin perjantaina 29.7. Sää oli mitä parhain ja
huolimatta runsaasta yhtäaikaisten tapahtumien määrästä kaikki artistit
saivat esiintyä täysille katsomoille.
Paras onnistumisen mittari on näytteilleasettajilta, artisteilta ja ennen
kaikkea Pitsiviikon yleisöltä saatu positiivinen ja innostunut palaute.
Pienet huomionosoitukset ja satsaukset viihtyvyyteen kannattivat ja
tyytyväiset vieraamme osoittivat meidän panostaneen oikeisiin asioihin.
Palautteesta motivoituneena tavoitteena on järjestää Pitsiviikko ensi vuonna
vielä hiukan paremmin!
Päivitetty:
02.02.2006
|