Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Pitsiviikko avattiin taistelutahtoa uhkuen

39. pitsiviikon avajaistilaisuus ei ollut pelkkää hymistelyä ja hykertelyä, vaikka lämminhenkinen tunnelma olikin tallella. ’’Välillä tuntuu siltä, että nyplääjien arvostus on heikentynyt’’, totesi Nyplääjät ry:n puheenjohtaja Heli Laine puheessaan. Laineen mukaan perinne kiinnostaa lähinnä kerran vuodessa pitsiviikolle saapuneita turisteja – ei paikallisia.

Liian monelta on unohtunut pitsiviikon perimmäinen tarkoitus: kädentaidot ja ylpeys paikallisesta osaamisesta. Siksi avajaisviikonlopun ohjelmassa painottuivat pitsin monet kasvot ja taistelutahto katoavan kansanperinteen puolesta.

Suomi-designerit, käsi ylös!

Lauantain pitsiseminaarissa Taideteollisen korkeakoulun Raija Jokinen todisti, että pitsissä on potentiaalia taipua uskomattoman moneen. Siitä voi tehdä design-huonekaluja, katutaidetta, esiintymisvaatteita rock-tähdille – jopa neulottuja hampurilaisia tai hippipäähineitä. Ivana Helsinki, Nanso ja Marimekko ovat tehneet suomalaisuudesta brändin. Miksei kukaan tee samaa rauman pitsille? ’’Pitsin ongelma on se, että ei uskalleta uudistua ja murtaa perinteitä’’, arveli luentosarjaa kuulemaan tullut Pitsikeskus Emelia ry:n Riitta Säteri.

Vuoden nyplääjän työpisteinä ostoskeskukset

Sunnuntaina vuoden nyplääjäksi valittu espoolainen Hedvig Segern on pyrkinyt murtamaan nypläyksen raja-aitoja – ja siksi hänet tituleerattiin myös nyplätyn pitsin suurlähettilääksi. Espoon työväenopistossa pitsinnyplästä opettavan Segernin valinta perustui erityispanokseen pitsinnypläysperinteen kehittämisestä Helsingin seudulla. ’’Olemme tehneet ulospäin suuntautuvaa toimintaa ja menneet nypläämään pitsiä esimerkiksi kauppakeskuksiin’’, palkinnostaan silminnähden liikuttunut nainen kertoo. Kaksikymmentäyhdeksän vuotta pitsinnypläystä opettaneen Segernin mielestä nypläyksen ei tarvitse olla sukupolvelta toiselle kulkeva kansanperinne, vaan siitä voi innostua kuka vain. Tätä mahdollisuutta hän havainnollisti pitsinnypläyskurssille osallistuneen pikkupojan kommentilla: ’’Äiti ei nyplää – äiti silittää joskus’’.

Sunnuntain kiihkein ’’Ooh!’’- huuto kuultiin Pietarin pitsikoulun muotinäytöksessä. Huokaus kohdistui pitsistä tehtyyn morsiusmekkoon, mutta pelkät häähaaveet tuskin selittävät ihastusta. Taidokkaat ja suuren työmäärän vaatineet pitsiluomukset osoittivat, että pitsi voi olla trendikästä, herkkää – ja seksikästä. Venäläiset designerit asettivat rauman pitsille kovan haasteen.


 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty: 23.07.2009

 
Mitä olisivatkaan pitsiviikon avajaiset ilman pitsitanssia?

Laineen lisäksi puheen pitivät kulttuuripäällikkö Paula Pullinen ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Pekka Wallenius.

Pelkkää pitsiä - vaikka ei ihan heti uskoisi.

''Opettamisessa ihaninta on antaa tietoa ja taitoa - ja nähdä toisen innostus'', iloitsi vuoden nyplääjä. Kuvassa pitsillä tyylitelty valaisin.