Pyyrmanni Reino Peippo edusti neljättä kertaa Raumaa ja
Suomea joka toinen vuosi järjestettävässä kaupunkikuuluttajien EM-kisassa.
Tämänkertaisen European
Championships Town Crying -kilpailun voitti
englantilainen Eliza Mowe. Suurin osa 44 kilpailijasta tuli Englannista ja
Belgiasta, mutta myös isäntämaa Hollannista ja Saksasta oli edustajansa.
Kisoissa oli seitsemän tuomaria, jotka arvioivat
osallistujien suorituksia. Jokainen kilpailija kajautti noin sadan sanan
kuulutuksen aiheista kotikaupungin ylistys, vaihtoehtoenergia ja
ystävyyskaupungit. Peippo hoiti oman puheensa raumaksi.
- Hollannissa, Belgiassa ja Englannissa joka pitäjässä
on oma kuuluttajansa, joka osallistuu niin häihin kuin kauppojen avajaisiin.
Siellä kuulutustoiminta on markkinahenkisempää. Suomen ainut kaupunkikuuluttaja
Raumalla on aina ollut enemmänkin viestinvälittäjä, kertoo Rauman kaupunginjohtajien
sihteeri Sirpa Liukkonen. Hän oli Pyyrmannin avustajana Hollannissa.
Varsinainen kuuluttaminen Raumalla loppui vuonna 1895
sanomalehtien alettua ilmestyä. 1930-luvulla trumbuttaja ilmestyi jälleen
kaupungin tapahtumiin historiallisista syistä. Raumalainen nimitys Pyyrman tulee
kaupungin viimeiseltä kuuluttajalta, joka oli samanniminen.
Kuuluttajien EM-kisat järjestää alan yhdistys, European
Guild of Town Criers.
Ohessa Pyyrmannin omakätinen selostus tapahtumasta:
Vanheve Pyyrman maailmal trumbuttamas
Heinkuu viimäsen päevän aamust aikasi roudar, asistent ja tulk Liukkose Sirpa ot
mnuun kyytti. Ajetti Seutula, siält Finnairil Amsterdamihi. Mont tiima junas ni
oltti Hollanni Almelos. Taxil kokkondumispaikkaha.
Perjanda ensmäine esiintymine. Lauanda kaks. Maanandaehtopualel läks juna
kottippäi.
Ilm
suasis meit. Pyyrmanni must mundering vet kaike lämmö ittehes, ei puuttun mutko
viht ja sauna lavo.
Homma
men oorningeitte jälkke. Meit ol 44 kilpailija. Englantilaissi ol enite,
Hollannist, Belgiast ja Saksast ol lisseks. Tuomrei ol 7, jokanen katos vaa oma
asjas pääl. Jälkke ilmotetti vaa kolm parast. Näi ei kettä harmittan, ett olis
ollu viimäne. Voittaja ol englantilaine Eliza Mowe. Kaunis naine ja kova ään.
Ott mieleläs olut ja nauru ol herkäs.
Raskas
reis. Tul taas tehdyks Rauma tunnetuks Euroopas. Kiitoksi sponsoreil
mieleylenyksest ja Sirpa roudaril. En olis yksin pärjännykkä.
Vanheve Pyyrman