Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Kaupungille lisää luontopolkuja

Raumalaisen yksityishenkilön aloite on siirtämässä Pyytjärven osittain rappeutuneen luontopolun kaupungin ympäristöviraston hoitoon. Polun rakentanut yhdistys on valmis luopumaan polun ylläpidosta resurssipulansa takia. Ympäristölautakunta tekee asiassa periaateratkaisun 2.9.

Osa Pyytjärven lenkistä on jäänyt rakentamisen alle. Sen reittiä joudutaan muuttamaan. Tavoitteena on, että uudistettu polku on käytössä keväällä 2009.

Ympäristötoimi ylläpitää ennestään Lähdepellolla Pökkelöpesijäreittiä ja toista pienille lapsille tarkoitettua luontopolkua. Kohteisiin kuuluu myös Unajanlahden lintutorni. Selkämeren kansallispuiston valmistelutyönä on rakennettu Omenapuunmaan polkuverkosto sekä kunnostettu Reksaaren luontopolku. Tämän kesän uutuus on Kuuskajaskaripolku, joka keskittyy geologiaan, saaren historiaan ja kulttuurimaisemaan.

Kuuskajaskarin reitille enemmän käyttäjiä

Tuore Kuuskajaskaripolku on saanut hyvän vastaanoton. Polkua halutaan tarjota muun muassa oppilaitoksille opetuksen avuksi. Ajatusta on jo testattu opettajaryhmien vierailuilla.

Oppimateriaalipakettien laatimiseksi ja informaation uusimiseksi tarvitaan vastedeskin valtakunnallista ja jopa kansainvälistä yhteistyötä. Sitä kuten myös markkinointia ja vierailijamäärien kasvua odotetaan saatavaksi Selkämeren kansallispuiston avulla.

Polun laatimiseen on osallistunut valtakunnallisia asiantuntijoita Geologian tutkimuskeskuksesta, Turun yliopistosta sekä Posiva Oy:stä.

 

Lisätiedot:

Kuuskajaskaripolusta ja Kivipajasta Martti Tuomiselta, puh. 02-822 4720

Ympäristötoimenjohtaja Juhani Korpiselta, puh. 044-533 6950.  

 

Päivitetty: 27.08.2008

 
 
Rauman kaupunki kartuttaa luontopolkuverkostoaan. Kuvassa näkymä Kuuskajaskarin geologiapolun varrelta.